Kuuntele opastus
(Opas seisoo ryhmän edessä, katsoo ylöspäin punaista taivasta ja hymyilee tiedostavasti.)
Katsokaa ympärillenne. Tuo hieno, ruosteenpunainen pöly, joka tarttuu saappaisiinne ja hietomaiseen tuuleen, joka vinkuu pukuunne... se ei ole vain mineraaleja. Se on aikaa. Tervetuloa Marsiin, aurinkokuntamme hiljaiseen todistajaan. Kun seisotte tässä, te ette ole vain vieraassa maailmassa, vaan eräänlaisessa kosmiseen museossa. Täällä hiljaisuus on niin syvää, että melkein kuulee oman sydämensä lyönnit, ja horisontti kaartuu tavalla, joka muistuttaa meitä siitä, kuinka pieniä olemme. Täällä ei ole kaupunkien melua eikä metsien huminaa, on vain tämä loputon, poltetun oranssin väri, joka on kutsunut meitä maapallolta jo vuosituhansien ajan.
Mutta mennäänpä syvemmälle, historian hämäriin. Jos katsotte tuonne etelään, näette Olympus Monsin, aurinkokunnan korkeimman tulivuoren. Se ei ole vain kukkula, vaan monumentti ajalta, jolloin tämä planeetta oli elossa ja raivoisa. Miljardien vuosien takaisin Mars oli peilikuva kodistamme. Täällä virtasi vettä, oli valtavia meriä ja ehkäpä jopa pilvistä taivasta, joka satoi elämää ruokkivaa vettä. Geologiset kerrostumat kertovat tarinaa suuresta tragediasta; planeetasta, joka menetti magneettikenttänsä ja jonka ilmakehän aurinkotuuli hioi pois kuin hiekkapaperi. Me seisomme siis raunioilla. Jokainen kuilu ja jokainen uoma, jonka näemme, on muisto ajasta, jolloin Mars oli kenties ensimmäinen koti, tai ainakin potentiaalinen sellainen. Se on historian oppitunti siitä, kuinka hauras elämän tasapaino todella on.
Ja sitten on tietysti ne myytit, jotka saivat meidät tänne. Muistatteko vielä ne vanhat kuvat, joissa näkyi kanavia, jotka näyttivät lähes suunnitelluilta teiltä? Percival Lowell uskoi yli sata vuotta sitten, että täällä on ollut sivilisaatio, joka rakensi jättimäisiä kastelujärjestelmiä pelastaakseen itsensä kuivuudelta. Tietysti tiedämme nyt, että ne olivat optisia harhoja ja kuviteltua nostalgiaa, mutta tuo kaipuu löytää ”toinen” on ohjannut jokaista robottilaskeutujaa ja jokaista tutkijaa. Mars on toiminut peilinä ihmiskunnan omille unelmille ja pelkoille. Me emme etsineet vain vettä tai kiveä, vaan vastausta kysymykseen, olemmeko yksin. Se salaisuus, jonka Mars kätkee vielä syvälle jäätyneisiin napoihinsa ja hiekan alle, on se, joka pitää meidät valveillamme.
Nyt, kun olemme nähneet tämän valtavan autiuden, kysyn teiltä yhden asian. Kun katsotte takaisin tuohon pieneen, siniseen pisteeseen taivaalla, tunnetteko te itsenne vierailijoiksi täällä, vai kenties palaajiksi? Mars ei ole vain kohde matkailijalle, se on haaste meille kaikille. Se on muistutus siitä, että uteliaisuus on se voima, joka vie meidät yli miljoonien kilometrien tyhjyyden. Jatketaanpa matkaa kohti Valles Marinerisia, aurinkokunnan suurinta kanjonia, ja katsotaan, mitä tarinoita nuo syvyydet meille vielä kuiskaavat. Olkaa hyvä, seurakat, pysykää tiiviisti ryhmässä ja nauttikaan tästä punaisesta hiljaisuudesta.