Luku 1
*(Opas pysähtyy Upseerikerhon edustalle, kääntyy ryhmän puoleen ja laskee äänensä hieman, ikään kuin paljastaisi salaisuuden. Hän elehtii kädellään rakennuksen jykevää julkisivua.)*
Tervetuloa ystävät, pysähtykää hetkeksi. Katsokaa tätä rakennusta. Täällä, Suomenlinnan kivisten muurien ja merituulen keskellä, seisoo paikka, joka on nähnyt enemmän valtaa, kunnianhimoa ja hienostuneisuutta kuin melkein mikään muu tällä saarella. Kun astumme sisään Upseerikerhoon, me emme astu vain rakennukseen, vaan me astumme suoraan sotilashierarkian sydämeen. Tunnetteko sen tunnelman? Se on sekoitus kurinalaisuutta ja hedonismia. Täällä on haisunut vuosikymmeniä kalliita sikareita, vahvaa konjakkia ja tärkättyjä univormuja. Täällä on hiljaisuudessa suunniteltu strategioita, mutta myös naurettu äänekkäästi maailmanmenosta, kun oven takana on vallinnut tiukka sotilaallinen kuri.
Mennään nyt hieman syvemmälle historiaan. Tämä paikka ei ole vain ravintola, vaan se on peili Suomen historian myrskyisille vaiheille. Upseerikerho on toiminut turvasatamana ja sosiaalisena keskuksena aikana, jolloin Suomenlinna oli Venäjän keisarikunnan itäisen puolustuksen avainasemassa. Kuvitelkaa itsenne 1800-luvun lopulle: täällä on istunut venäläisiä kenraaleja, jotka ovat kirjeenvaihdossa olleet suoraan Pietarin hovin kanssa. Samaan aikaan täällä on sykkinyt nuoren Suomen kansallinen herääminen ja myöhemmin itsenäistyneen armeijan ylpeys. Seinät ovat imeneet itseensä keskusteluja, jotka ovat muuttaneet Pohjois-Euroopan karttaa. Upseerikerho on ollut paikka, jossa sotilaallinen status on määritellyt kaiken, mutta samalla se on ollut tila, jossa on voitu rentoutua ja olla jotain muuta kuin vain käskyjen toteuttaja. Se on ollut herrasmiesten klubi, jossa etiketti on ollut yhtä tärkeää kuin taistelujärjestys.
Mutta kuten jokaisessa vanhassa sotilasrakennuksessa, myös täällä on omat salaisuutensa ja myyttinsä. Sanotaan, että näiden paksujen kiviseinien sisällä on kuiskaillut enemmän juonitteluja kuin mitä viralliset historiankirjat kertovat. On tarinoita yöllisistä tapaamisista, joissa on tehty sopimuksia, joita ei ole koskaan kirjattu ylös. Ja sitten on tietysti ne näkymättömät asukkaat. Moni vieraileva oppaan kollega on kertonut, kuinka käytävillä voi välillä tuntea kylmän ilmavirran tai kuulla vaimeita askelia, vaikka tila olisi tyhjä. Ovatko ne vain vanhan talon narinoita vai kenties entisten upseerien henget, jotka valvovat edelleen, että etiketti pysyy kunnossa ja viini on oikean lämpöistä? Suomenlinnan historia on kirjoitettu verellä ja kivellä, ja se heijastuu myös täällä, vaikka ympäristö onkin nykyään hienostunut.
Nyt, kun olette kuulleet tämän, haastan teidät tekemään jotain. Kun astutte sisään, älkää vain katsoko sisustusta, vaan yrittäkää kuulla ne keskustelut, jotka jäivät seiniin. Kuvitelkaa itsenne osaksi tätä maailmaa. Ehkäpä teistä itsestänne löytyy se upseerin ryhti tai hovin hienostuneisuus? Ottakaa hetki aikaa vain tuntea paikan paino hartioillanne. Toivon, että vietätte täällä hienon hetken ja ehkä nautitte lasillisen jotain hyvää – aivan kuten täällä on tehty jo yli sata vuotta. Kiitos seurastanne, ja olkaa hyvä, astukaa sisään historiaan.
