Kuuntele opastus
*(Opas pysähtyy polun varteen, katsoo ympärilleen ja ottaa pienen tauon, jotta ryhmän huomio kiinnittyy. Hän puhuu rauhallisesti, mutta intohimolla, käsiä eläytyen.)*
Katsokaapa ympärillenne. Tuntuuko se? Se tietty hiljaisuus, joka ei ole oikeastaan hiljaisuutta, vaan tuhansien pienten äänien sumua. Tervetuloa Portimopuistoon. Täällä, missä kostea multa tuoksuu syksyiseltä metsältä silloinkin, kun on keskikesä, aika tuntuu hidastuvan. Portimo ei ole vain kasa puita ja polkuja, vaan se on elävä organismi, joka hengittää historiaa. Kun seisomme tässä, veden ja maan rajapinnassa, me emme ole vain vierailijoita luonnossa, vaan me olemme astumassa tilaan, jossa ihminen ja villi luonto ovat käyneet jatkuvaa neuvottelua vuosisatojen ajan. Tunne se ilmassa oleva kosteus, se on kuin muisti, joka kietoutuu puiden ympärille.
Mutta mennäänpä syvemmälle, mennään takaisinpäin. Portimopuisto ei syntynyt sattumalta. Jos katsomme maaston muotoja, huomaamme, että tämä alue on ollut strategisesti tärkeä jo kauan ennen kuin täältä rakennettiin ensimmäistäkään virallista polkua. Historiallisesti tällaiset kosteikot ja metsäiset vyöhykkeet toimivat luonnollisina rajoina ja suojapaikkoina. Täällä on kulkenut vaeltajia, metsästäjiä ja ehkäpä jopa salakuljettajia, jotka hyödynsivät maaston vaikeakulkuisuutta pysyäkseen näkymättömissä. Alueen kasvillisuus kertoo meille tarinaa siitä, miten ihminen on yrittänyt kesyttää tätä erämaata, mutta luonto on aina ottanut takaisin oman tilansa. Jokainen kaatunut kelo ja sammaleinen kivi on muistomerkki ajalle, jolloin metsä oli pelätty mutta kunnioitettu voima, ja kun ihminen tiesi tarkalleen, missä kulkee raja sivilisaation ja tuntemattoman välillä.
Ja tässä kohtaa meidän on puhuttava siitä, mistä paikalliset kuiskivat, mutta mitä oppaiden virallisissa kirjoissa ei välttämättä lue. Portimolla on salaisuutensa. Legendojen mukaan puiston syvimmällä kohdalla, siellä missä sumu viipyy pisimpään, on ollut vanha, nimetön uhripaikka tai kenties hylätty asutus, joka katosi historian hämäriin. Sanotaan, että tietyissä olosuhteissa, kun tuuli puhaltaa oikeasta suunnasta, voi kuulla kaukaisia ääniä, jotka eivät kuulu tähän aikaan. Jotkut uskovat, että puisto on portti – ei vain fyysinen portti metsään, vaan henkinen siirtymä. Se on paikka, jossa maailmojen väliset rajat ovat ohuita. Olipa kyseessä vain kansanperinteiden luoma myytti tai jotain enemmän, se antaa tälle paikalle sen erityisen, lähes sakraalin tunnelman, joka saa meidät kaikki tuntemaan itsemme pieniksi.
Nyt, kun olemme katsoneet menneisyyteen, haluan teidät tekemään jotain. Pysähtykää hetkeksi. Sulkekaa silmänne ja kuunnelkaa. Älkää etsinekkö vain lintuja tai tuulta, vaan yrittäkää kuulla se syke, joka lyö tämän maan alla. Portimopuisto ei pyydä meitä vain katsomaan sitä, vaan kokemaan sen. Kun jatkamme matkaamme eteenpäin, muistakaa, että jokainen askelne on askel historiassa. Toivon, että vietitte täältä mukananne palasen tätä rauhaa ja kunnioitusta luonnon voimaa kohtaan. Olkaa varovaisia, älkää eksykö poluilta – tai ehkä eksykää vain tietoisesti, jotta löydätte oman salaisuutenne tämän puiston syleilystä. Mennäänpä eteenpäin.