Luku 1
(Opas pysähtyy kirjaston eteen, ottaa rennosti asentoonsa ja katsoo ryhmää hymyillen.)
Katsokaapa tätä rakennusta. Ensimmäisellä silmäyksellä se näyttää ehkä vain yhdeltä kaupungin monista kirjastoista, mutta jos pysähdytään hetkeksi ja kuunnellaan, niin täällä Kannelmäessä seinät alkavat kertoa tarinoitaan. Tunnitteko tuon tietyn tuoksun, joka leijuu ilmassa? Se on sekoitus vanhaa paperia, hienoista pölyä ja jotain, mitä kutsun aina sivistyneeksi rauhaksi. Täällä, keskellä kaupungin sykettä, on kuin olisi näkymätön kupla, joka suojaa meitä kiireeltä. Kun astumme sisään, me ei mennä vain lainaamaan kirjoja, vaan me astutaan aikakoneeseen. Täällä hiljaisuus ei ole tyhjyyttä, vaan se on täynnä tuhansia ääniä, jotka odottavat, että joku avaisi kirjan kannen ja herättäisi ne henkiin.
Mutta mennäänpä syvemmälle. Kannelmäen alue on aina ollut mielenkiintoinen risteymä, jossa maaseudun rauha on kohdannut kaupungin kasvun. Kun katsotaan tämän kirjaston historiaa, se heijastaa koko meidän yhteiskuntamme kehitystä. Ennen vanhaan kirjastot olivat tiedon temppeleitä, joihin pääsy oli melkein pyhää, mutta Kannelmäessä on aina vallinnut tämä tietty yhteisöllisyyden henki. Täällä on nähty sukupolvien vaihtuvan: ensimmäiset lukijat tulivat tänne vielä aikana, jolloin tieto kulki hitaasti ja kirja oli arvokkain esine kodissa. Rakennuksen arkkitehtuurissa näkyy se tietty optimismi, joka vallitsi kaupunkisuunnittelussa – usko siihen, että sivistys ja lukeminen nostavat ihmisen ja koko kaupunginosan uudelle tasolle. Jokainen hylly ja jokainen kulunut pöydän kulma on todistaja tuhansille kohtalomuutoksille, opiskelijoiden valvotuille öille ja lapsille, jotka löysivät täältä ensimmäisen seikkailunsa.
Ja nyt, kun olette vain minun seurassani, kerron teille pienen salaisuuden, jota ei löydy virallisista esitteistä. Kiertää tietty kaupunkilegenda, että täällä kirjaston syvimmissä nurkissa, ehkä jossain arkistojen takana, on kirja, jota ei ole koskaan luetteloitu. Sanotaan, että se on kaupungin salainen päiväkirja, johon on kirjattu asioita, jotka historiankirjoista on pyyhitty pois – pieniä ihmiskohtaloita, kadonneita rakkaustarinoita ja kaupungin varjoisimpia hetkiä. Jotkut vaitavat, että tietyissä valaistusolosuhteissa, juuri ennen kirjaston sulkemista, voi kuulla vaimeaa kuiskailua hyllyjen välissä. Se ei ole välttämättä kummitusta, vaan ehkäpä se on vain historian kaiku, joka muistuttaa meitä siitä, että jokainen täällä käynyt ihminen jättää pienen palasen sielustaan näihin tiloihin.
Joten, kun me nyt astumme sisään, pyydän teitä tekemään yhden asian. Älkää vain katsoko hyllyjä, vaan tuntekaa se energia, joka täällä vallitsee. Etsikää se yksi kirja, joka kutsuu juuri teitä, tai pysähtykää hetkeksi vain kuuntelemaan sitä hiljaisuutta. Kannelmäen kirjasto ei ole vain rakennus, se on meidän yhteinen muistimme. Olkaa varovaisia, ettette herätä noita kuiskauksia liikaa, mutta uskaltakaa antaa uteliaisuuden johdattaa teidät. Tervetuloa tutustumaan tiedon ja mysteerien maailmaan, jossa jokainen sivu on uusi mahdollisuus. Mennäänpä, ovi on auki.
