Luku 1
*(Opas pysähtyy, kääntyy ryhmää kohti ja elehtii kädellään Taksimin vilinää ympärillä. Äänensävy on kutsuva, hieman salaliittomainen mutta vakuuttava.)*
Katsokaapa ympärillenne. Me olemme nyt Istanbulin sydämessä, Taksimissa. Kuulkaa tätä ääniä – torikauppiaiden huutoja, kaukaisia torvien pärinää ja satojen eri kielten sekamelskaa. Täällä ilma tuoksuu paahdetulta kastanjalta, merisuolalta ja jostain syvältä kaupungin uumenista nousevalta mausteisuudelta. Mutta keskellä tätä modernia kaaosta, neonvalojen ja kiireisten turistivirtojen välissä, sijaitsee paikka, joka on enemmän kuin vain ravintola. Taksim Pizzeria ei ole vain paikka syödä, se on ikkuna Istanbulin sieluun. Se on pysähtynyt hetki kaupungissa, joka ei koskaan nuku, ja paikka, jossa italialainen perinne kohtaa itäläisen vieraanvaraisuuden tavalla, jota ei löydä oppaista.
Jos haluamme ymmärtää tämän paikan merkitystä, meidän on katsottava Taksimia historiassa. Tämä alue on aina ollut silta, ei vain maantieteellisesti, vaan kulttuurisesti. 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa Taksim oli kosmopoliittinen keskus, jossa kreikkalaiset, armenialaiset, juutalaiset ja eurooppalaiset kauppiaat elivät rinnakkain. Tässä ympäristössä syntyi tarve uudellelaiseen ruokakulttuurille. Kun italialaiset siirtolaiset ja merenkulkijat toivat reseptinsä näille rannoille, ne eivät jääneet vain kopioiksi Napolista, vaan ne imivät itseensä Istanbulin rohkeat maut. Taksim Pizzeria on osa tätä jatkumoa. Se edustaa aikaa, jolloin ruoka oli diplomatiaa ja jokainen uunista tuleva pizza kertoi tarinaa Välimeren yli kulkeneista kauppalaivoista ja kulttuurien kohtaamisesta. Se on moderni muistomerkki sille, miten Istanbul on aina osannut omaksua vieraita vaikutteita ja tehdä niistä jotain täysin omaansa.
Mutta tässä tulee se mielenkiintoinen osa, jota ei kirjoiteta menuun. Paikallisten keskuudessa liikkuu tarina, että ravintolan uunin alla, syvällä kivijalkojen alla, kulkee yksi Istanbulin lukemattomista unohdetuista tunneleista. Sanotaan, että vanhoina aikoina näitä käytäviä käytettiin salaisiin tapaamisiin ja viestien kuljettamiseen kaupungin eri puolille silloin, kun kaduilla oli liian vaarallista liikkua. Myytti kertoo, että uunin lämpö on pidetty yllä vuosikymmenten ajan juuri siksi, että se on toiminut merkkinä – eräänlaisena majakkana – niille, jotka tiesivät, mitä uunin alta löytyy. Vaikka historioitsijat saattavat pyytää todisteita, täällä Istanbulissa uskomme enemmän tunnelmaan kuin paperiin. Kun istutte pöydässä ja tunnette uunin hohkaaman lämmön, voitte melkein kuulla historian kuiskaavan seinien läpi.
Nyt, kun olemme puhuneet historiasta ja mysteereistä, on aika siirtyä käytäntöön. En halua vain kertoa teille tästä paikasta, vaan haluan teidän maistavan sen. Menkää sisään, tilatkaa jotain rohkeaa ja sulkekaa silmänne hetkeksi. Unohdakaa Taksimin melu ja keskittykää siihen, miten juusto sulaa ja taikina rapsahtaa. Se on se hetki, jolloin historia muuttuu elämykseksi. Tervetuloa nauttimaan, tervetuloa kokemaan pala Istanbulin sydäntä. Olkaa hyvät, astukaa sisään!
