Luku 1
*(Opas pysähtyy Kanneltalon eteen, ottaa rennon asennon ja katsoo ryhmää lämpimästi. Hän elehtii kädellään rakennusta kohti.)*
Katsokaapa tätä rakennusta. Onko se ei ollutkin upea? Ottakaa hetki aikaa ja vain hengittäkää tätä ilmaa. Huomaatteko, miten täällä tuntuu olevan oma, hienoinen rauha, vaikka ympärillä maailma pyörii omaa vauhtiaan? Tervetuloa Kanneltalolle. Kun me seisomme tässä, me emme ole vain yhden talon edessä, vaan me seisomme portaalla, joka vie meidät suoraan suomalaisen sielunmaiseman ytimeen. Täällä puu, kieli ja musiikki kietoutuvat yhteen tavalla, jota on vaikea löytää muualta. Tunnetteko te sen pienen värinän ilmassa? Se on kuin kaukainen kaiho, joka on jäänyt asumaan näihin seiniin ja näihin puihin. Tänään minä en halua kertoa teille vain vuosilukuja, vaan haluan viedä teidät matkalle sinne, missä historia muuttuu eläväksi tarinaksi.
Jos katsomme tätä paikkaa historian linssin läpi, me huomaamme, että Kanneltalo ei ole syntynyt tyhjiössä. Se on syntynyt kunnioituksesta kansanperinnettä kohtaan aikana, jolloin maailma alkoi kiirehtiä ja unohtaa juurensa. Täällä on vaalittu kanteletta – instrumenttia, joka ei ole vain soitin, vaan suomalaisen kansan historian tallentaja. Ajattelekaapa niitä sormia, jotka ovat täällä kieliä koskettaneet, ja niitä korvia, jotka ovat kuunnelleet nuotteja, jotka on kirjoitettu vielä ennen kuin nykyaikainen nuottikirjoitus oli meille tuttu. Tämä talo on toiminut turvasatamana osaamiselle, jota kutsutaan hiljaiseksi tiedoksi. Se on ollut paikka, jossa mestari on opettanut oppilaalleen, miten puusta saadaan ääni, joka saa ihmisen itkemään tai hymyilemään. Se on ollut kulttuurinen ankkuri, joka on pitänyt meidät kiinni omassa identiteetissämme silloinkin, kun ulkopuoliset virtaukset ovat yrittäneet pyyhkäistä meidät mennessämme.
Mutta tiedättehän te, että jokaisessa historiallisessa paikassa on myös jotain, mitä ei kirjoiteta virallisiin oppaisiin. Täällä Kanneltalolla liikkuu tarinoita siitä, että tietyt sävelet voivat avata ovia, joita ei voi nähdä silmin. Vanhat sanovat, että kun kanteletta soitetaan täällä juuri oikealla tavalla, oikeaan aikaan vuorokaudesta, voi kuulla kaikuja menneiltä sukupolvilta. Se on kuin näkymätön lanka, joka yhdistää meidät esi-isiimme. On sanottu, että talossa asuu eräänlainen musiikillinen muisti; että seinät ovat imeneet itseensä tuhansia tunteja harjoituksia, surua ja riemua. Jotkut sanovat, että jos pysähtyy täydelliseen hiljaisuuteen, voi kuulla kaukaisen kielen värinän, vaikka kukaan ei soittaisi. Se on se mystiikka, joka tekee tästä paikasta erityisen. Se ei ole vain museo tai rakennus, vaan elävä organismi, joka hengittää musiikin tahtiin.
Nyt minä haluan, että te teette yhden asian ennen kuin jatkamme matkaamme. Sulkekaa silmänne hetkeksi. Kuunnelkaa tuulta ja kaukaista kaupungin huminaa, mutta yrittäkää löytää sieltä se kanteleen kirkas ääni. Antakaa tämän paikan rauhan laskeutua ylleenne. Kun me lopulta astumme sisään, älkää etsikää vain tietoa, vaan etsikää tunnetta. Historia ei ole vain pölyisiä papereita, vaan se on tätä: tunnetta, ääntä ja yhteistä tarinaa, joka yhdistää meidät kaikki. Olkaa tervetulleita kokemaan Kanneltalo – paikka, jossa aika pysähtyy ja musiikki puhuu. Mennäänkö sisään ja katsotaan, mitä salaisuuksia nämä seinät meille tänään paljastavat?
