Paljas

*(Opas pysähtyy, kääntyy ryhmän puoleen ja elehtii kädellään ympäröivää maisemaa. Äänensävy on kutsuva, rauhallinen mutta intohimoinen.)* Katsokaa ympärillenne. Täällä, missä tuuli tuntuu hieman terävämmältä ja näkymä avautuu silmänkantamattomiin, seisomme paikassa, jota kutsutaan Paljaaksi. Huomaatteko, miten ilma tuntuu erilaiselta? Se on puhdasta, lähes sähköistä. Tällaiset paikat, korkealla muun maailman yläpuolella, ovat aina vetäneet puoleensa ihmisiä, jotka ovat etsineet joko rauhaa tai vastausta johonkin suurempaan. Täällä luonto ei vain ympäröi meitä, vaan se tuntuu puhuvan. Kun suljete silmänne hetkeksi, voitte melkein kuulla menneiden aikojen kaiun: kaukaiset huudot, tuulen suhina kallioilla ja sen hiljaisuuden, joka vallitsee silloin, kun ihminen tajuaa olevansa vain pieni osa tätä valtavaa kokonaisuutta. Tervetuloa paikkaan, jossa maa ja taivas kohtaavat. Mutta Paljas ei ole vain hieno näköalapaikka, vaan se on kuin avoin historian kirja, jos vain osaa lukea merkkejä. Jos menemme syvemmälle, huomaamme, että tämä maasto on nähnyt sukupolvien vaihtuvan ja elämäntapojen muuttuvan. Ennen kuin meillä oli karttoja ja GPS-laitteita, tällaiset korkeuserot olivat elintärkeitä. Ne toimivat maamerkkeinä, varoitussignaalien paikkoina ja strategisina pisteinä, joista pystyi valvomaan lähestyviä vieraita tai seuraamaan metsästysmaita. Täällä on kulkenut paimenia, metsästäjiä ja ehkäpä jopa salaisia viestinviejä, jotka hyödynsivät maaston muotoja pysyäkseen piilossa. Jokainen kivi ja jokainen kumpare kantaa mukanaan tarinaa selviytymisestä karussa ympäristössä. Se on ollut paikka, jossa on tehty tärkeitä päätöksiä ja jossa on katsottu horisonttiin odottaen muutosta, olipa se sitten sään vaihtuminen tai uuden ajan koitto. Kaiken tämän rinnalle jää kuitenkin se, mitä ei kirjoissa lue. Paikallisten keskuudessa on aina kuiskattu Paljaasta tietynlaista mystiikkaa. Sanotaan, että tietyissä olosuhteissa, kun usva nousee laaksoista ja peittää kaiken alapuolella olevan, raja näkyvän ja näkymättömän välillä hämärtyy. On kerrottu tarinoita varjoista, jotka liikkuvat vastoin tuulen suuntaa, ja hiljaisista kohtaamisista, joita ei voi selittää järjellä. Jotkut uskovat, että täällä on ikivanha energia, joka vetää puoleensa niitä, jotka ovat eksyneet – ei vain fyysisesti, vaan henkisestikin. Se on sellainen paikka, jossa ihminen kohtaa itsensä, kun kaikki ylimääräinen riisutaan pois ja jäljelle jää vain paljas totuus. Ehkä se on juuri siitä tämä nimi tulee; täällä ei voi teeskennellä, täällä ollaan paljaina luonnon ja historian edessä. Nyt minä ehdotan, että meidän ei kannata vain seistä tässä, vaan otetaan vielä pieni kierros noiden kallioiden reunalle. Katsokaa tuonne eteenpäin, missä metsä kohtaa taivaanrannan. Haastan teidät pysähtymään hetkeksi täysin hiljaa ja kuuntelemaan, mitä tämä paikka teille kertoo. Mitä te näette, kun katsotte tuonne alas? Näettekö vain maiseman, vai tunnetteko te sen historian, joka sykkii tämän maan alla? Menkää rohkeasti eteenpäin, mutta pysykää varovaisina – ja pitäkää silmät auki. Saatamme nähdä jotain, mitä ei ole merkitty mihinkään viralliseen opaskohteeseen. Olkaa hyvä, seurakaani minua.