Kuuntele opastus
(Opas pysähtyy puiston rannalla, katsoo hetken merelle ja kääntyy sitten hymyillen ryhmää kohti. Äänisävy on rauhallinen, kutsuva ja hieman salaperäinen.)
Katsokaapa ympärillenne. Täällä Meri-Toppilassa on jotain sellaista, mitä kaupungin keskustasta ei löydy. Tunnetehan tekin tämän ilmassa leijuvan rauhan? Se on sekoitus suolaista merituulta, mäntyjen tuoksua ja sellaista hiljaisuutta, joka tuntuu melkein painavalta. Monelle tämä on vain kaunis puisto, paikka kävellä koiran kanssa tai nauttia auringonlaskusta, mutta jos suljette silmänne ja kuuntelette tarkasti, niin kuulete enemmän kuin vain lokkien huudot. Te kuulete kaupungin sykkivän taustalla, mutta täällä, näiden puiden suojassa, aika tuntuu hidastuvan. Olemme paikassa, jossa luonto on ottanut takaisin alueen, joka on kerran kuulunut täysin ihmiselle ja teollisuudelle.
Tämä rannikko ei ole aina ollut näin vehreä ja rauhallinen. Jos voisimme kelata aikaa taaksepäin, näkisimme täällä täysin erilaisen maailman. Toppila oli Oulun teollisuuden sydän, paikka, jossa rauta, teräs ja raskas työ määrittivät elämän rytmin. Täällä on kolistettu, hitsattu ja raahattu tonneittain materiaalia rannoille. Sadan vuoden takaiset sukupolvet eivät tulleet tänne rentoutumaan, vaan he tulivat tekemään työtä, joka rakensi tämän kaupungin. Meri on ollut heidän valtaväylänsä, ja nämä rannat ovat nähneet valtavia aluksia ja kiireistä satamatoimintaa. On kiehtovaa ajatella, miten teollisuuden kova teräs on vaihtunut pehmeään sammaleeseen ja miten savupiippujen musta noki on korvautunut puiden vihreydellä. Luonto on hionut pois karkeimmat reunat, mutta historian kerrostumat ovat yhä täällä, hautautuneina maan alle ja piiloneet rannan kivien sekaan.
Mutta teollisuuden lisäksi täällä on myös tarinoita, joita ei löydy virallisista arkistoista. Paikallisten keskuudessa on aina kuiskattu, että Meri-Toppilan rannat kätkevät sisäänsä salaisuuksia, joita meri ei ole halunnut palauttaa. Sanotaan, että sumuisina syysaamuina, kun näkyvyys katoaa muutamaan metriin, rannalla voi nähdä hahmoja, jotka eivät kuulu tähän aikaan. Ehkä ne ovat entisiä satamatyöläisiä tai merenkulkijoita, jotka vartioivat edelleen rantaa. On myös tarinoita hylätyistä rakenteista ja kellarikerroksista, jotka jäivät jäljelle, kun puistoa muokattiin. Jotkut uskovat, että täällä on paikkoja, joissa menneisyys ja nykyhetki koskettavat toisiaan, ja että tietyt puut on istutettu muistuttamaan jostain, mitä ei koskaan kirjoitettu historiaan. Se on sellaista kaupunkimyyttien taikaa, joka tekee tästä paikasta enemmän kuin vain kokoelman puita ja polkuja.
Nyt kun olemme tunteneet tämän paikan sielun, haastan teidät tekemään jotain. Kun jatkatte matkaanne polkua pitkin, älkää vain kävelkö, vaan etsikää ympäriltänne merkkejä siitä menneestä. Etsikää kiviä, jotka näyttävät liian säännöllisiltä ollakseen luonnon muovaamia, tai katsokaa, miten puut ovat kasvaneet vanhojen rakenteiden päälle. Anna mielikuvituksesi kulkea mukana. Toivon, että vietitte täällä hetken täydellisessä hiljaisuudessa ja tunnette sen voiman, joka syntyy, kun luonto voittaa betonin. Kiitos, että kuljitte kanssani tämän pienen aikamatkan läpi. Nauttikaa nyt Meri-Toppilan rauhasta, se on ansaittu.