Honkamäenpuisto

(Opas pysähtyy polun varrelle, ottaa rennon asennon ja katsoo ryhmäänsä hymyillen. Hän elehtii ympärillä olevia mäntyjä ja sammalikkoa.) Tervetuloa, hyvät ystävät. Ottakaa nyt hetki aikaa, sulkekaa silmänne ja vain kuunnelkaa. Kuulkaa, miten kaupungin kohina vaimenee ja vaihtuu mäntyjen huminaan. Täällä Honkamäenpuistossa aika tuntuu pysähtyvän. Tunnutteko sen? Tuon tietyn raikkauden, joka tulee vanhoista puista ja kosteasta maasta. Me emme ole vain kävelyllä puistossa, vaan me astumme eräänlaiseen ulkoilmamuseoon, jossa luonto on ottanut takaisin vallan, mutta jättänyt jälkeensä viitteitä siitä, mitä täällä on ennen tapahtunut. Tämä paikka on kuin kaupungin keuhkot, mutta samalla se on hiljainen todistaja vuosikymmenten, kenties vuosisatojen vaihtelevista kohtaloista. Kun katsotte näitä korkeita mäntyjä, on helppo unohtaa, että täällä on kulkenut ihmisiä kauan ennen kuin ensimmäistäkään asfalttitietä oli rakennettu. Historiallisesti katsottuna tällaiset mäkimäiset alueet ovat olleet tärkeitä. Ne ovat olleet tähystyspaikkoja, rajapyykkejä ja joskus myös suojapaikkoja. Kuvitelkaa itsenne satojen vuosien taakse, kun täällä on liikkunut metsästäjiä ja kenties varhaisia asutuksen rakentajia. Honkamäen kaltaiset paikat ovat usein toimineet kaupunkiympäristön ja villin luonnon välisenä vyöhykkenä. Täällä on koettu vuodenajat, sota-ajat ja rauhan vuodet. Maa, jolla nyt seisotte, on imenyt itseensä tarinoita kestävyydestä. Puisto ei syntynyt sattumalta, vaan se on tietoinen valinta säilyttää pala alkuperäistä luontoa keskellä kasvavaa taajamaa, jotta me voisimme muistaa, mistä olemme tulleet ja millainen maa tämän kaupungin alle on alun perin jäänyt. Mutta tiedättehän, ettei mikään vanha metsikkö ole täysin vailla salaisuuksia. Paikallisten keskuudessa on aina liikkunut huhuja, että Honkamäen syvimmissä kolkkauksissa, siellä missä sammal on paksuinta ja valo siivilöityy puiden läpi vain haaleina viiruina, asuu jotain näkymätöntä. Jotkut sanovat, että täällä on kulkenut vanhoja metsänhenkiä, jotka vartioivat puiston rauhaa. On kerrottu tarinoita kadonneista esineistä ja omituisista valoista, jotka näkyvät vain niille, jotka osaavat katsoa oikeaan suuntaan. Ehkä kyse on vain valon leikistä tai mielikuvituksesta, mutta kun kulkee täällä yksin hämärässä, on helppo uskoa, että puut kuiskivat keskenään. Ne tietävät asioita, joita me emme enää muista, ja ne säilyttävät salaisuutensa tiukasti neulastensa alla. Nyt, kun jatkamme matkaamme eteenpäin, haluan haastaa teidät tekemään jotain. Älkää vain kävelkö, vaan yrittäkää löytää polun varrelta yksi asia, joka näyttää teidän mielestänne mystiseltä tai historialliselta. Ehkä se on kummallisesti vääntynyt puunrunko tai kivi, joka näyttää siltä, että se on asetettu siihen tarkoituksella. Pitäkää silmänne auki ja korvanne tarkalla. Honkamäenpuisto antaa paljastaa itsensä vain niille, jotka osaavat pysähtyä ja todella katsoa. Kiitos, että kuljette tämän pienen historiallisen ja luonnonmukaisen matkan kanssani. Mennäänpä katsomaan, mitä seuraava mutka meille paljastaa.