Luku 1
(Opas pysähtyy Katajanokan punatiilisten rakennusten eteen, ottaa kevyesti kiinni ryhmän huomiota ja hymyilee tietävästi.)
Katsokaas ympärillenne. Täällä Katajanokalla ilma tuntuu erilaiselta kuin keskustassa, eikö vain? Se on sekaus suolaista merituulta ja vanhan tiilen tuoksua. Me seisomme nyt paikassa, jossa Helsingin porvaristo, hoviväki ja kaupungin salaisimmat vaikuttajat kohtasivat. Kun katsotte tätä arkkitehtuuria, älkää nähneet vain seiniä, vaan kuvitelkaa hetkeksi vuosisadan vaihteeseen. Kuulkaa mielessänne hevoskärryjen kopina mukulakivillä, pitkien silkkipukujen suhina ja vaimeat naurahdukset, jotka karkaavat avoimista ikkunoista. Täällä, kasinon ja seurapiirien katveessa, ei vain pelattu rahoista, vaan täällä pelattiin valtaa, asemia ja joskus myös sydämiä. Tervetuloa maailmaan, jossa etiketti oli laki, mutta sääntöjä rikottiin suljettujen ovien takana.
Jos menemme syvemmälle historiaan, niin tämä alue oli Helsingin kasvun sydämessä. Katajanokan kasino ja sen ympärille rakentunut kulttuuri heijastivat aikakautta, jolloin Helsinki halusi näyttää eurooppalaisille suurkaupungeille, että meilläkin on tyyliä ja loistoa. Kasino ei ollut vain pelipaikka, vaan se oli sosiaalinen näyttämö. Kuvitelkaa ne kristallikruunut, jotka heijastivat valoa samettiverhojen ja kiillotettujen puupintojen keskellä. Täällä nautittiin ranskalaisia viinejä ja keskusteltiin politiikasta, joka muovasi Suomen kohtaloa autonomian aikana. Rakennukset itsessään, nuo upeat uusrenessanssin ja jugendin piirteet, kertovat tarinaa ajasta, jolloin kauneus ja symmetria olivat merkkejä sivistyneisyydestä. Se oli maailma, jossa jokaisella eleellä oli merkityksensä ja jossa yksi väärä sana saattoi tarkoittaa sosiaalista kuolemaa.
Mutta kuten jokaisessa loistokkaassa paikassa, myös täällä oli varjoja ja salaisuuksia. Sanotaan, että kasinon hämärissä kulmissa on käyty keskusteluja, joita ei koskaan kirjattu ylös. On tarinoita yöllisistä tapaamisista, joissa on sovittu kauppasopimuksia ja ehkä jotain vieläkin hämärempää. Legendat kertovat, että jotkut täällä menetettyjen summien takia murtuneet kohtalot vaeltavat yhä näillä kaduilla. Mutta ehkä kaikkein kiehtovin myytti on se, miten täällä kietoutuivat yhteen julkinen julkisivu ja yksityinen intohimo. Kasino oli paikka, jossa sai olla hetken aikaa vapaa yhteiskunnan ankarista vaatimuksista, kunhan vain pystyi maksamaan panoksensa. Se oli kaupungin sydämessä sijaitseva saareke, jossa todellisuus ja illuusio kohtasivat rulettipöydän pyörähdyksessä.
Nyt, kun me olemme kulkeneet tämän historian läpi, haluan teidät pysähtymään vielä hetkeksi. Katsokaa noita ikkunoita ja miettikää, kuka niistä on katsonut ulos sata vuotta sitten ja mitä hän on tuntenut. Historia ei ole vain vuosilukuja kirjoissa, vaan se on juuri tätä tuntua, tätä arkkitehtuuria ja näitä hiljaisia tarinoita. Toivon, että kun jatkatte matkaanne Katajanokan kaduilla, kuulete vieläkin kaukaa sen kaukaisen naurun ja kuplivan samppanjan äänen. Kiitos, kun kuljitte tämän matkan kanssani. Olkaa hyvät ja tutustukaa kohteeseen rauhassa, mutta muistakaa pitää korvat auki – kenties kuulete jonkin vanhan salaisuuden kuiskaavan teille.
