Imatran valtionhotelli

(Opas pysähtyy hotellin edustalle, katsoo hetken kohti koskia ja kääntyy sitten ryhmän puoleen. Hän puhuu rauhallisesti, mutta intohimolla.) Katsokaa ympärillenne. Tunnetteko te tämän ilman? Se ei ole vain kosteutta, vaan se on Imatran koskien ikiaikainen hengitys. Me seisomme nyt paikassa, jossa luonnon raaka voima ja ihmisen hienostunein arkkitehtuuri kohtaavat. Imatran Valtionhotelli ei ole vain rakennus, se on kuin monumentti ajalle, jolloin maailma oli vielä täynnä suuria löytöretkiä ja romanttista kaipuuta. Kun suljette silmänne, voitte melkein kuulla kaukaa tuoneen ajan hevoskärryjen kolinan sorateillä ja nähdä herrasmiesten silinterit sekä naisten leveät hatut. Täällä, veden pauhun ja metsän tuoksun keskellä, aika tuntuu pysähtyneen. Me emme ole vain hotellin pihalla, vaan me olemme astumassa sisään suomalaiseen kansalliseen itsetuntoon ja luonnon pyhyyteen. Mutta mennäänpä hetkeksi taaksepäin, aikaan jolloin tämä paikka syntyi. Alku 1900-luvulta oli Suomessa kiehtovaa aikaa, ja Imatran kosket olivat koko Euroopan tunnetuin luontonähtävyys. Tänne matkustettiin Pariisista ja Berliinistä vain katsomaan sitä valtavaa vesimassaa, joka syöksyi alas kallioilta. Valtionhotelli rakennettiin vastaamaan tätä maailmanlaajuista kiinnostusta; sen piti olla näyttävä, arvokas ja ennen kaikkea kansainvälinen. Arkkitehtuurissa yhdistyi pohjoismainen tyyli ja aikakauden ylellisyys. Hotelli ei ollut vain majapaikka, vaan se oli portti luontoon. Se rakennettiin strategisesti niin, että vieras saattoi nauttia samppanjaa kristallilasista ja katsoa samalla, kuinka luonto raivoaa ulkopuolella. Se oli kontrastien leikkiä: sisällä vallitsi hienostunut hiljaisuus ja etiketti, kun taas vain muutaman metrin päässä vesi pauhasi niin kovaa, että maa tuntui tärisevän jalkojen alla. Tämän paikan seinien sisään on kuitenkin imeytynyt paljon muutakin kuin vain turistien ihailua. Sanotaan, että hotellin käytävillä on kulkenut historian suurimpia vaikuttajia, ja huhutaan, että täällä on käyty keskusteluja, jotka ovat vaikuttaneet Suomen kohtaloon. Mutta on tässä yksi salaisuus, jota ei löydä oppaista. Paikallisten keskuudessa on aina kuiskattu, että koskien voima on latautunut myös hotellin rakenteisiin. Sanotaan, että tietyissä huoneissa voi tuntea oudon levottomuuden tai päinvastoin, syvän rauhan, riippuen siitä, miten vesi virtaa juuri sillä hetkellä. Se on kuin hotelli olisi osa koskea, elävä organismi, joka hengittää veden tahdissa. Ehkä kyse on vain mielikuvituksesta, mutta kun seisoo täällä hämärässä, on helppo uskoa, että rakennus muistaa jokaisen vieraan, joka on tullut tänne etsimään lohtua luonnon majesteettisuudesta. Nyt minä haastan teidät. Älkää vain katsoko tätä rakennusta tai kuuntelko minua. Menkää lähemmäs rantaa, sulkekaa silmänne ja keskittykää vain siihen ääneen. Yrittäkää erottaa veden pauhun keskeltä se hetki, kun hotellin historia ja luonnon ikuisuus sulautuvat yhdeksi. Tunnustakaa se pienuus, joka meistä jokaisesta tulee tässä paikassa, ja samalla se ylpeys, että tällainen helmi on säilynyt meille. Otetaanpa nyt rauhassa kierros, ja katsotaan, mitä tarinoita nämä seinät meille tänään kertovat. Olkaa hyvä, tulkaa perässä.