Luku 1
*(Opas pysähtyy Porkkana-auton eteen, kääntyy ryhmää kohti ja hymyilee leveästi. Hän elehtii kädellään kohti erikoista kulkuneuvoa.)*
Katsokaa tätä kaveria. Ensimmäisenä tulee mieleen, että joku on ottanut vähän liian kirjaimellisesti sanonnan ”syö porkkanoita, niin näet paremmin”, ja päättänyt rakentaa siitä auton. Mutta pysähtykää hetkeksi. Tunnukaa tämä hetki. Me emme katso vain outoa kulkuneuvoa, vaan me katsomme puhdasta, tinkimätöntä luovuutta ja pientä kapinaa arkipäiväisyyttä vastaan. Tällaiset kohteet ovat kaupungissamme niitä pieniä, kummallisia helmiä, jotka kertovat enemmän ihmisluonnosta kuin mikään virallinen museo. Tässä autossa yhdistyy lapsenomainen riemu ja tietynlainen tekninen uteliaisuus. Se on kuin visuaalinen huutomerkki harmaassa katunäkymässä, joka pakottaa meidät pysähtymään ja kysymään: miksi ihmeessä joku tekisi tämän?
Jos menemme hieman syvemmälle, meidän on ymmärrettävä se aikakausi ja henkinen virta, josta tällaiset ”taideautot” kumpuavat. Historioitsijana näen tässä kaiun 1960-luvun pop-taiteesta ja myöhemmästä kustomointikulttuurista, jossa auto ei ollut vain kulkuväline pisteestä A pisteeseen B, vaan se oli liikkuva veistos, identiteetin jatke. Pohdikaan sitä työtä, joka on vaadittu tämän oranssin muodon saavuttamiseksi. Se ei ole vain maalia, vaan se on muodonmuutos. Se heijastaa sitä suomalaista sisu-henkeä ja huumoria, jossa on aina ollut tilaa omituisuudelle ja itsepäisyydelle. Kun muu maailma kulki tehdasasetusten mukaan, joku päätti, että hänen kulkuvälineensä näyttää juurekselta. Se on tavallaan hiljainen protesti standardisointia vastaan. Tässä autossa on kyse siitä, että ihminen haluaa jättää jälkensä ympäristöönsä tavalla, jota ei voi ohittaa huomaamatta.
Mutta tässä kohtaa tulee se mielenkiintoisin osa, eli ne tarinat, joita ei löydy virallisista arkistoista. Jokaisen Porkkana-auton ympärillä liikkuu tietysti urbaaneja legendoja. Jotkut sanovat, että se on rakennettu vain herättämään huomiota, mutta paikallisissa myyteissä kuiskataan, että auton takana on syvällisempi filosofia – kenties huumoria käyttävä tapa kritisoida kulutusyhteiskuntaa tai vain halu nähdä ihmisten kasvoilla se tietty hämmennyksen ilme. On sanottu, että auto tuo onnea niille, jotka uskaltavat hymyillä sille, ja että se toimii eräänlaisena magneettina positiiviselle energialle. Se on kaupunkikuvan pieni salaisuus, joka muuttaa ohikulkijan passiivisesta tarkkailijasta osaksi yhteistä vitsiä. Se on myytti siitä, että maailma on vielä riittävän hullu sille, että joku voi ajaa porkkanalla kauppaan.
Joten, ennen kuin jatkamme matkaamme eteenpäin, haluan teidät miettimään yhtä asiaa. Millainen teidän oma ”porkkana-autonne” olisi? Mikä olisi se asia, jolla te haastaisitte maailman odotukset ja toisitte pienen hymyn tuntemattoman kasvoille? Tämä auto opettaa meille, että historian ei tarvitse olla vain pölyisiä papereita ja suuria sotia, vaan se voi olla myös oranssia peltiä ja rohkeutta olla erilainen. Ottakaa nyt rohkeasti kuvat, ihmetelkää yksityiskohtia ja muistakaa, että elämä on liian lyhyt ajettavaksi tylsällä autolla. Nyt liikuttaisiin taas eteenpäin, seuraava pysäkki odottaa!
