Luku 1
(Opas pysähtyy puiston keskelle, ottaa rennon asennon ja katsoo ryhmää hymyillen. Hän elehtii ympäröivää vehreyttä.)
Tervetuloa ystävät, tervetuloa tänne Otavanpuistoon. Ottakaa hetki aikaa ja vain hengittäkää. Tunnustatteko sen, miten kaupungin kiire ja autojen melu vaimenevat heti, kun astumme näiden puiden suojaan? Täällä on jotain sellaista, mitä kutsun usein kaupunkilaisiksi keuhkoiksi. Katsokaalpas noita vanhoja puita, jotka kaartuvat ylitsemme kuin suojeluspyhimykset. On ihmeellistä, miten luonto pystyy luomaan oman, rauhallisen saarekkeensa keskelle urbaania sykettä. Täällä valo siivilöityy lehtien läpi juuri oikealla tavalla, ja jos suljette silmänne, voitte melkein kuulla menneiden vuosikymmenten kuiskaukset tuulessa. Tämä ei ole vain puisto, vaan se on elävä arkisto, jossa luonto ja ihmisen historia kietoutuvat yhteen.
Jos katsomme tätä paikkaa historian silmin, meidän täytyy muistaa, että tämä maa on nähnyt paljon muutoksia. Ennen kuin täältä tuli tällainen huoliteltu virkistysalue, tämä maasto on ollut osa kaupungin kasvukipuja ja teollista murrosta. Otavan nimi kantaa mukanaan vahvaa perinnettä tiedon ja kirjan levittämisestä, ja puisto on toiminut vastapainona sille kovalle työlle, jota kaupunkilaiset tekivät tehtaille ja toimistoihin. Kuvitelkaa itsenne sata vuotta taaksepäin: täällä on kulkenut herrasmiehiä silinterihatuissaan ja työläisiä sunnuntaiparissaan, etsimässä hetken hengähdystaukoa. Tämä alue on nähnyt, kuinka kaupunki on laajentunut ympärilleen, mutta puisto on säilyttänyt sielunsa. Se on ollut paikka, jossa on käyty tärkeitä keskusteluja, solmittu lupauksia ja kenties itketty hiljaa puun varjossa. Se on ollut kaupungin yhteinen olohuone, jossa sosiaaliset rajat ovat hälvenneet luonnon äärellä.
Mutta jokaisella puistolla on myös omat salaisuutensa, ne tarinat, joita ei kirjoiteta virallisiin historiankirjoihin. Sanotaan, että täällä Otavanpuistossa on tiettyjä kohtia, joissa raja nykyhetken ja menneisyyden välillä on poikkeuksellisen ohut. Paikallisten harrastajien keskuudessa on liikkunut huhuja vanhoista, unohdetuista poluista, jotka johtavat paikkoihin, joita ei löydy kartalta. Jotkut sanovat, että sumuisina aamuina täällä voi kohdata hahmoja, jotka eivät kuulu tähän aikaan, tai kuulla kaukaisia nauruja lapsista, jotka leikkivät täällä kaukana takana päin. Onko kyse vain mielikuvituksesta vai onko luonnolla tapa tallentaa muistoja puiden juuristoihin? Minä uskon, että puistolla on oma muistinsa. Jokainen askel, jonka otamme, on askel jonkun muun jäljillä, ja se tekee tästä paikasta mystisen ja kiehtovan.
Nyt, kun olemme tunteneet tämän paikan sykkeen, haastan teidät tekemään yhden asian. Kävelkää hetki yksin, valitkaa itsellenne jokin puu tai polku, joka puhuttelee teitä, ja pysähtykää kuuntelemaan. Mitä tämä puisto kertoo juuri teille? Ehkä löydätte oman pienen salaisuutenne tai tunnette yhteyden niihin tuhansiin ihmisiin, jotka ovat hakeutuneet tänne etsimään rauhaa ennen meitä. Kiitos, kun kuljitte tämän matkan kanssani. Toivon, että vietätte loppupäivänne tässä rauhassa ja annatte luonnon puhdistaa mielen. Olkaa hyvät, tutkikaa ja nauttikaa Otavanpuiston taiallisesta tunnelmasta.
