Matarinmäki

(Opas pysähtyy Matarinmäen rinteelle, ottaa rennosti asennon ja pyyhkii kämmenellään näkymää avaten. Hän puhuu rauhallisesti, mutta intohimolla, antaen taukojen korostaa ympärillä olevaa luontoa.) Katsokaas tätä näkymää. Hengittäkääpä nyt kunnolla sisään – tunnetteko sen raikkauden, joka nousee täältä maastosta? Me seisonne nyt Matarinmäellä, paikassa, jossa luonto ja historia eivät ole vain vierekkäin, vaan ne ovat kietoutuneet toisiinsa kuin vanhat juuret. Kun katsotte ympärillenne, saatatte nähdä vain metsää ja kumpuilevaa maastoa, mutta minulle tämä paikka on kuin avoin kirja. Täällä on tiettyä hiljaisuutta, sellaista kunnioittavaa rauhaa, joka kertoo meille, että olemme vain vieraita tässä maisemassa. Tämä mäki on nähnyt vuosisatojen vaihtuvan, se on seurannut ihmisten kulkua ja metsien kasvua, ja nyt se tarjoaa meille hetken pysähtyä ja kuunnella, mitä maa haluaa kertoa. Jos menemme syvemmälle historiaan, niin meidän on ymmärrettävä, että tällaiset korkeuserot maastossa eivät ole koskaan olleet vain sattumaa. Ennen vanhaan mäet olivat strategisia pisteitä. Ne olivat tähystyspaikkoja, suojapaikkoja ja usein myös pyhiä paikkoja. Matarinmäen kaltaiset kohteet ovat toimineet maamerkkeinä aikana, jolloin karttoja ei ollut, vaan suunnistettiin luonnonmuotojen ja muistojen varassa. Kuvitelkaa tänne talvinen hämäryys sata vuotta sitten: täältä on katsottu kaukaisuuteen, etsitty ensimmäisiä merkkejä keväästä tai seurattu metsästeiden liikkeitä. Tämä maasto on muovannut ihmisten elämää, määrännyt kulkureitit ja vaikuttanut siihen, mihin kylät ja pihapiirit ovat syntyneet. Se ei ole vain kasa kiveä ja multaa, vaan elävä arkisto, johon jokainen täällä kulkenut jätti pienen jälkensä, olipa se sitten vain kuluneen polun tai nuotion jäänteet. Mutta jokaisella tällaisella paikalla on myös puolensa, jota ei kirjoiteta historiankirjoihin. Matarinmäen ympärillä on aina leijunut tietty mystiikka. Paikalliset legendat kertovat, että tietyissä kohdissa mäkeä raja maailmojen välillä on ohut. On puhuttu kätketyistä aarteista ja maan alla kulkevista käytävistä, joita ei koskaan löydetty. Ehkä se on vain mielikuvitusta, mutta kun seisoo täällä yksin hämärän aikaan ja kuulee tuulen huminan puiden latvoissa, on helppo uskoa, että täällä asuu jotain enemmän. Onko täällä ollut uhripaikka tai kenties muinaisen uskonnon keskus? Ne ovat kysymyksiä, joihin emme saa varmaa vastausta, mutta juuri tuo tietämättömyys tekee paikasta taianomaisen. Se muistuttaa meitä siitä, että maailmassa on asioita, joita ei voi mitata tai selittää, vaan ne on vain koettava. Nyt kun olette tunteneet tämän paikan hengen, haluaisin teidät vielä hetkeksi hiljaiseksi. Sulkekaa silmänne ja kuvitelkaa kaikki nykyajan melu pois. Kuulkaa, miten tuuli liikkuu ja miten maa hengittää alla. Matarinmäki ei vaadi meiltä mitään, se vain on. Mutta se antaa meille mahdollisuuden löytää itsensä uudelleen, kunhan vain osaamme pysähtyä. Toivon, että otatte tämän rauhan mukanne, kun jatkamme matkaamme. Kiitos, kun kuljitte tämän pienen historian ja mysteerin polun kanssani. Olkaa hyvät, voimme jatkaa matkaa, mutta ottakaa vielä yksi viimeinen katse tähän maisemaan.