Kuuntele opastus
Tervetuloa kaikki mukaan. Ottakaa hetki aikaa, sulkekaa silmänne ja vain kuunnelkaa. Kuulutteko, miten tuuli humisee noissa vanhoissa puissa? Se ei ole vain tuulta, vaan se on tämän paikan omaa kieltä. Me seisomme nyt Kertomuspuistossa, paikassa, jossa luonto ja historia eivät ole erillisiä asioita, vaan ne ovat kietoutuneet toisiinsa kuin ikivanhat juuret. Täällä ilma tuntuu erilaiselta, eikö vain? Se on raskaampaa, täynnä muistoja ja sellaista hiljaista arvokkuutta, jota ei löydä kaupungin kiireestä. Tänne tullaan etsimään rauhaa, mutta jos pysähtyy oikeasti kuuntelemaan, huomaa, että tämä puisto ei ole hiljainen. Se on täynnä ääniä menneisyydestä, jotka odottavat vain oikeaa hetkeä tulla kuulluiksi.
Kun katsotte ympärillenne, näette vain vehreyttä, mutta kymmenien vuosien takaisin katsottuna tämä maa on nähnyt aivan eri elämän. Tämä alue ei ole aina ollut puisto. Ennen kuin täältä tuli levon ja hiljaisuuden paikka, täällä on sykkinyt arjen kova rytmi. Ehkä täällä on kulkenut vanhoja kulkureittejä, joita pitkin on raahattu kuormia tai kuljettu salaa yöllisissä sumuissa. Historioitsijana minua kiehtoo se, miten luonto ottaa takaisin sen, minkä ihminen on rakentanut. Jos katsotte tuota suurta, vääntynyttä tammea tuollate, se on nähnyt sukupolvien vaihtuvan. Se on nähnyt kaupungin kasvavan ympärilleen, sodat ja rauhan vuodet. Täällä on kävelty huoliaan pohtien, täällä on tehty lupauksia ja täällä on kenties kerran kuiskaattu salaisuuksia, joita kukaan muu ei saanut tietää. Tämä puisto on kuin elävä arkisto, jossa jokainen kivi ja sammalmainen kumpu kantaa mukanaan pientä palasta meidän yhteistä tarinaamme.
Mutta jokaisessa paikassa on myös jotain, mitä ei löydy historiankirjoista. Kertomuspuistoon liittyy yksi paikallinen myytti, jota on kerrottu täällä jo lapsuuden tarinoissa. Sanotaan, että puiston syvimmässä osassa, missä valo ei juuri tavoita maanpintaa, sijaitsee kohta, jossa aika käyttäytyy eri tavalla. Vanhat kertovat, että tiettynä yönä vuodessa voi kuulla kaukaisia askelia tai nähdä välähdyksiä ihmisistä, jotka ovat kulkeneet täällä satoja vuosia sitten. Onko se vain mielikuvitusta vai kenties jotain enemmän? Minä uskon, että tietyt paikat imevät itseensä voimakkaita tunteita, ja ne jäävät tänne leijumaan. Se on se puiston salaisuus: se ei ole vain kokoelma puita, vaan se on tunteiden säilytyspaikka. Se on paikka, jossa menneisyys ei ole kuollutta, vaan se hengittää meidän rinnallamme.
Nyt kun me olemme kulkeneet tämän polun läpi, haluan teidät miettimään yhtä asiaa. Me olemme täällä vain vieraita, ohikulkijoita tässä suuressa jatkumossa. Mutta samalla meistä jokaisesta tulee osa tämän paikan historiaa. Kun te kävelette täällä tänään, jättätte jälkenne näihin polkuihin. Ehkä sata vuoden päästä joku muu seisoo tässä samassa kohdassa ja miettii, keitä me olimme ja mitä me täällä tavoittelimme. Toivon, että vietätte vielä hetken tässä rauhassa ennen kuin palaatte takaisin arkeen. Antakaa luonnon ja historian puhua teille. Kiitos, että kuljitte tämän matkan kanssani, ja nauttikaa puiston hiljaisuudesta.