Simpparinmäki

(Opas pysähtyy Simpparinmäen huipulle tai sen rinteeseen, ottaa rennon asennon ja pyyhkii kämmenellään kuvitteellista pölyä takistaan. Hän katsoo ympärilleen ja kääntyy sitten ryhmään päin.) Katsokaa tätä näkymää. Hengittäkääpä nyt kunnolla sisään – tunnetteko, miten ilma täällä ylhäällä tuntuu erilaiselta kuin tuolla alhaalla kaduilla? Tervetuloa Simpparinmäelle. Monelle tämä on vain kaunis luontolaikku tai lyhyen reitin pysähdyspaikka, mutta minulle, historian harrastajalle, tämä mäki on kuin avoin kirja. Kun seisomme tässä, me emme ole vain metsän keskellä, vaan me seisomme kerrosten päällä. Tämän sammaleen ja havunneulasten alla uinuu vuosikymmenien, kenties vuosisatojen tarinoita. On jotain maagista siinä, miten kaupunki on kasvanut mäen ympärille, mutta tämä paikka on säilyttänyt oman, hiljaisen arvokkuutensa. Täällä aika tuntuu hidastuvan, ja jos vain pysähtyy kuuntelemaan, voi melkein kuulla menneiden aikojen kaiun. Mutta mennäänpä syvemmälle. Jos kelaamme aikaa taaksepäin, tämä mäki on ollut strateginen piste. Ennen kuin meillä oli nykyiset kartat ja asuinalueet, tällaiset korkeuserot määrittivät kaiken. Simpparinmäki on toiminut luonnollisena valvontapisteenä ja maamerkkinä. Miettikää niitä ihmisiä, jotka kulkivat näitä polkuja satoja vuosia sitten – kantoajajia, metsästäjiä tai ehkäpä kaupungin varhaisia rakentajia. Heille tämä ei ollut vain ”luontoa”, vaan elinehto ja suunnistuspiste. Alueen nimi itsessään kantaa mukanaan viitteitä paikallisesta historiasta ja siitä, miten ihmiset ovat nimenneet ympäristönsä käytön mukaan. Täällä on nähty kaupungin muuttuminen pienestä asutuksesta nykyiseksi urbaaniksi ympäristöksi, mutta mäki on pysynyt vakiona. Se on nähnyt sodat, rauhan ja rakennusbuumit, pysyen silti tässä, tarjoamalla suojaa niille, jotka ovat halunneet paeta arjen kiirettä. Ja tässä tulee se osa, josta minä henkilökohtaisesti pidän eniten. Jokaisella tällaisella paikalla on salaisuutensa. Simpparinmäestä on kuiskittu tarinoita, jotka eivät löydy virallisista historiankirjoista. On puhuttu salaisista kohtaamisista, nuoruuden lupauksista ja ehkä jopa jostain, mitä ei voida täysin selittää. Jotkut sanovat, että tietyissä kohdissa mäkeä tunnelma muuttuu raskaaksi tai sähköiseksi, ikään kuin täällä asuisi jokin vanha henki tai muisto, joka ei ole vielä halunnut lähteä. Onko kyse vain mielikuvituksesta vai onko tässä maaperässä jotain sellaista, mikä vetää puoleensa? Ehkäpä kyse on siitä, että kun ihminen nousee korkealle, hän tuntee itsensä pieneksi, ja silloin on helpompi uskoa myytteihin. Tämä mäki on ollut monelle turvasatama, paikka jossa on saanut olla yksin ajatustensa kanssa, ja ne kaikki tunteet ovat jollain tavalla imeytyneet tähän maahan. Nyt minä jätän teidät hetkeksi omaan rauhaanne. Kävelkää hitaasti, koskettakaa puun kuorta ja katsokaa alas kaupunkiin. Mietikää, mitä te itse jättäisitte perinnöksi tälle mäelle, jos se olisi teidän elämänne keskeinen paikka. Simpparinmäki ei ole vain kasa kiveä ja puita, vaan se on osa meidän yhteistä muistia. Toivon, että vietätte täällä hetken hiljaisuudessa, ennen kuin palaamme takaisin nykyhetkeen ja kaupungin meluun. Kiitos, kun kuljitte tämän pienen historiallisen matkan kanssani. Nauttikaa rauhasta.