Kirkkonummen Ratsastuskoulu

*(Opas pysähtyy, katsoo ryhmäänsä lempeästi ja viittoo kädellään kohti ratsastuskoulun rakennuksia. Hän puhuu rauhallisesti, mutta intohimolla, antaen taukojen korostaa tunnelmaa.)* Katsokaa ympärillenne. Tuntuuko teistä se sama rauhan tunne, joka täällä aina viipyy? On jotain hyvin erityistä tässä ilmassa – sekoitus tuoretta heinää, nahkaa ja sellaista hiljaista arvokkuutta, jota ei löydä kaupungin keskustasta. Me seisomme nyt paikassa, jossa aika tuntuu hidastuvan. Kuulkaa, tuo kaukaa kuuluva kavioiden kopina hiekalla ja hevosten pehmeä pörähdys... se on tämän paikan sydämenlyönti. Täällä Kirkkonummessa, luonnon ja ihmisen yhteistyön keskellä, ratsastuskoulu ei ole vain harrastuspaikka, vaan se on ikkuna maailmaan, jossa ihminen ja eläin puhuvat samaa kieltä ilman sanoja. Se on tila, jossa kiire vaihtuu keskittymiseen ja stressi hevosen lämpöön. Jos menemme hieman syvemmälle historiaan, niin meidän on ymmärrettävä, että hevonen on ollut Kirkkonummen ja koko Uudenmaan maaseudun selkäranka vuosisatojen ajan. Ennen traktoreita ja autoja täällä liikuttiin ja työntehtiin hevosten voimalla. Tämä ratsastuskoulu on jatkumoa sille perinteelle, mutta se on muuttanut muotoaan. Alun perin hevoset olivat työkaluja, mutta ajan myötä niistä tuli kumppaneita ja urheilijoita. Täällä on nähty sukupolvien vaihtuvan; lapset, jotka ovat oppineet ensimmäiset askelensa satulassa, ovat kasvaneet aikuisiksi, mutta palanneet tänne opettamaan omille lapsilleen. Tämä paikka kantaa mukanaan muistoja kovasta työstä, kurinalaisuudesta ja siitä syvästä kunnioituksesta, jota luontoa kohtaan on täällä aina osoitettu. Se on ollut turvasatama niille, jotka ovat etsineet vastapainoa modernin maailman vauhdille. Mutta tiedättehän te, että jokaisessa vanhassa tallissa ja pihapiirissä liikkuu omat tarinansa. Täälläkin on kuiskattu salaisuuksista, joita ei kirjoiteta historiankirjoihin. Sanotaan, että jo vuosikymmeniä sitten täällä on tunnettu tietty rauhoittava energia, joka on vetänyt puoleensa hevosia, jotka olivat muualla vaikeita tai pelokkaita. Ihmiset puhuvat siitä, miten täällä on jotain näkymätöntä, eräänlaista ”hevosten henkeä”, joka tekee eläimistä lempeitä ja yhteistyökykyisiä. Jotkut harrastajat vannovat, että on nähnyt hämärässä tallikäytävillä hahmoja menneiltä ajoilta – vanhoja vaunukuskia tai ratsastajia, jotka valvovat edelleen, että täällä kohdellaan eläimiä oikeudenmukaisesti. Olipa kyse vain mielikuvituksesta tai jostain enemmästä, se tuo paikkaan mystiikkaa, joka tekee jokaisesta ratsastustunnista elämyksen. Nyt kun olemme katsoneet menneisyyteen, haluaisin teidät kokemaan tämän itse. Älkää vain katsoko rakennuksia, vaan pysähtykää hetkeksi ja kuunnelkaa. Tunnetehan te sen vetovoiman? Se kutsuu meitä astumaan lähemmäs, tuntemaan hevosen lämpimän hengityksen ja haistamaan sen aidon, maanläheisen tuoksun. Tervetuloa mukaan tutustumaan tarkemmin. Mennäänpä katsomaan, mitä hevoset meille tänään kertovat, ja katsotaan, löydämmekö mekin sen saman rauhan, jota täällä on vaalittu jo niin kauan. Seuraa minua, otetaanpa askel kohti tallia.