Kuuntele opastus
Tervetuloa, hyvät kuulijat. Ottakaa hetki aikaa, sulkekaa silmänne ja hengittäkää syvään. Tunnetteko te sen? Se ei ole vain raikas metsän ilma, vaan jossain siellä, syvällä havupuiden tuoksussa, vaanii vieläkin hienoinen vivahde jotain tervamaista, jotain hartsaista ja savuista. Me seisomme nyt Tervaporvarinpuistossa, paikassa, jossa luonto on ottanut takaisin sen, minkä ihminen kerran rakensi. Katsokaa ympärillenne näitä vanhoja puita ja sammaleisia rinteitä. Ne näyttävät rauhallisilta, mutta tämän hiljaisuuden alla sykkii vanha, teollinen sydän. Täällä, missä nyt lintujen laulu hallitsee, kaikuivat kerran kirveiden iskut ja tervapatojen raskaat höyryt, jotka peittivät metsän harmaaseen huntuun.
Siirrytään nyt ajassa taaksepäin, aikaan jolloin tervaa kutsuttiin ”mustaksi kullaksi”. Se ei ollut vain tuotetta, vaan koko Suomen talouden selkäranka. Tervaporvarit olivat aikansa visionäärejä ja kovia bisnesmiehiä, jotka tiesivät, että maailman suurimmat laivastot, kuten Englannin kuninkaallinen laivasto, olivat täysin riippuvaisia meidän metsistämme. Ilman tervaa puulaivat mädänivät meressä, ja ilman tervaa ei ollut maailmankauppaa. Täällä, juuri näillä mailla, hikoiltiin ja raastettiin. Kuvitelkaa ne teroitetut kirveet ja valtavat tervalattiat, joissa männyn juurakoiden ja oksien uutteet kypsivät tulen loimussa. Se oli vaarallista ja likaista työtä, mutta se toi mukanaan valtavan rikkauden. Tervaporvarit rakensivat kartanoitaan ja nostivat asemiaan, samalla kun tavallinen kansa kahlasi tervassa ja savussa. Tämä puisto on muistomerkki siitä ajasta, kun Suomen metsät eivät olleet vain virkistysalueita, vaan tehtaita, jotka yhdistivät pienet suomalaiset kylät kauas maailman meriin.
Mutta jokaisella tällaisella paikalla on myös omat salaisuutensa. Tarinoiden mukaan tervanpoltto ei ollut pelkkää työtä, vaan siihen liittyi mystiikkaa. Sanottiin, että kun padoista nousi paksu, valkoinen savu, se ei ollut pelkkää kaasua, vaan se houkutteli puoleensa metsän henkiä. Vanhat kertovat, että jotkut tervaporvarit eivät luottaneet vain kaupankäyntiin, vaan heillä oli omia tapojaan varmistaa onnistuminen. He kuiskailevat, että jossain näiden juurakoiden alla on edelleen kätkettynä vanhoja kirjanpitoja tai kenties jotain arvokkaampaa, mitä ei haluttu jättää perillisille tai verottajalle. Onko täällä kulkenut yöllisiä hahmoja, jotka vartioivat menneiden aikojen rikkauksia? Kun tuuli humisee puiden latvoissa, se kuulostaa välillä melkein kuiskaavalta varoitukselta siitä, ettei menneisyyttä pidä häiritä liikaa.
Nyt, kun olemme kulkeneet historian ja myyttien halki, pyydän teitä katsomaan vielä kerran tätä maisemaa. Se on kiehtova kontrasti: rauhanomainen luonto ja sen alla lepäävä raaka, teollinen historia. Kun jatkatte matkaanne puiston halki, pysähtykää välillä. Koskettakaa puun kuorta ja miettikää, kuinka monta sukupolvea on kulkenut näitä samoja polkuja, kukin omine unelmineen ja huolineen. Tervaporvarinpuisto ei ole vain kokoelma puita, vaan avoin kirja Suomen kasvusta ja muutoksesta. Toivon, että vietätte täällä hetken hiljaisuudessa ja annatte metsän kertoa teille omat tarinansa. Kiitos, että olitte mukana tällä matkalla historian hämäriin.