Kuuntele opastus
(Opas pysähtyy rauhalliselle paikalle, katsoo ympärilleen ja hymyilee ryhmälle. Hän puhuu rennosti, mutta äänessä on intohimoa.)
Katselkaa nyt tätä näkymää. Täällä Hupisaaressa on jotain sellaista, mitä ei löydä mistään muualta Oulun keskustasta. Huomaatteko, miten kaupungin melu vaimenee, kun astumme näiden puiden katveeseen? Täällä ilma tuntuu erilaiselta, kosteammalta ja raikkaammalta. Nämä pienet saarekkeet, solisevat purot ja vehreys luovat sellaisen erillisen maailman, ikään kuin olisimme astuneet portaalin kautta pois nykyajasta. Moni ajattelee tämän olevan vain kaunis puisto, mutta kun pysähtyy ja kuuntelee veden liplatusta, alkaa ymmärtää, että tämä paikka on hengittänyt Oulun historiaa jo kauan ennen kuin ympärille nousi betonia ja asfalttia. Tervetuloa paikkaan, jossa luonto ja kaupunki ovat löytäneet yhteisen kielen.
Jos menemme ajassa taaksepäin, niin Hupisaaret eivät ole syntyneet suunnittelupöydällä, vaan ne ovat osa Oulun alkuperäistä, villiä jokimaisemaa. Ennen kuin täällä oli hoidettuja polkuja, tämä oli kosteikkojen, purojen ja tiheiden pensaiden valtakunta. Historian harrastajana minua kiehtoo se, miten kaupunki on kasvanut tämän alueen ympärille. 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa täällä alettiin luoda sellaista romanttista puistokulttuuria, joka oli tuon ajan henkeä. Haluttiin luoda tila, jossa porvaristo ja kaupunkilaiset voisivat paeta teollistuvan kaupungin nokea ja pölyä. Hupisaaret muokattiin harkitusti, mutta niin, että luonnon oma muoto säilyi. Purot ohjattiin ja sillat rakennettiin, jotta ihminen voisi kulkea luonnon keskellä tuntematta itseään hukkuneeksi suoalueelle. Se oli aikansa luksusta, eräänlaista urbaania keidasta, jossa luonnon villiys kesytettiin juuri sen verran, että se olisi nautittavaa.
Mutta tiedättekö, mikä tässä paikassa on kaikkein kiehtovinta? Se on se mystiikka, joka liittyy veteen ja maanalaiseen maailmaan. Hupisaarten alla ja ympärillä kulkee vesistöjä, jotka ovat toimineet kaupungin elämänlankoina. On sanottu, että täällä on aina viipyillyt tietty rauha, melkein pyhä tunnelma. Vanhat tarinat kertovat, kuinka nämä saaret ovat olleet kohtaamispaikkoja, joissa on vaihdettu salaisuuksia kaupungin silmien ulottumattomissa. Kun sumu nousee puroista varhaisina aamuna, on helppo kuvitella, että täällä vaeltaisi vieläkin menneiden aikojen haamuja, ehkäpä kaupungin varhaisia rakentajia tai salaisia rakastavaisia, jotka löysivät täältä suojan maailmalta. Se on sellaista hiljaista historiaa, jota ei kirjoiteta oppikirjoihin, vaan jota tuntee vain ihollaan, kun seisoo tässä hiljaisuudessa.
Nyt kun olette tunteneet tämän paikan sielun, haluaisin teidät tekemään yhden asian. Kun jatkamme matkaamme, älkää vain kävelkö, vaan pysähtykää hetkeksi katsomaan veden pintaa. Katsokaa, miten valo siivilöityy lehvästön läpi ja kysykää itseltänne, mitä kaikki nämä puut näkisivät, jos ne osaisivat puhua. Hupisaaret opettavat meille, että vaikka kaupunki ympäriltä muuttuisi ja kiire kasvaisi, tarvitsemme aina tämänlaisen ankkurin, joka muistuttaa meitä juuristamme ja luonnon voimasta. Kiitos, kun kuljitte tämän pienen historiallisen matkan kanssani. Nyt mennään eteenpäin, mutta jättäkää osa mieltänne tänne näiden saarten rauhaan.