Kytömaanpuisto

(Opas pysähtyy, ottaa syvään henkeä ja levittää kätensä ympäröivän metsän suuntaan. Äänensävy on kutsuva, rauhallinen ja hieman salaperäinen.) Katsokaapa ympärillenne. Täällä, missä havupuiden tuoksu sekoittuu kosteaan sammaleeseen ja tuuli suhisee kuusien oksissa, aika tuntuu pysähtyneen. Me emme ole vain tavallisessa metsässä, vaan me astumme nyt Kytömaanpuiston syliin. Huomaatteko, miten ilma tuntuu täällä erilaiselta, hieman tiheämmältä, melkein kuin se kantaisi mukanaan vuosisatojen takaisia tarinoita? Tämä ei ole vain luonnonpuisto, vaan se on elävä arkisto. Kun suljette silmänne, voitte melkein kuulla kaukaisen kirveen iskun tai kuulla, kuinka täällä on kuljettu raskasaskelisesti, kun elämä on ollut kovaa, mutta rehellistä. Tervetuloa paikkaan, jossa luonto ja ihmisen historia ovat kietoutuneet yhteen niin tiukasti, ettei niitä voi enää erottaa. Mutta mennäänpä syvemmälle, historian hämärään. Kytömaa ei ole vain nimi kartalla, vaan se on ollut osa laajaa, sykkyräistä kulttuurimaisemaa. Jos katsotte näitä vanhoja puita ja maaston muotoja, voitte kuvitella, kuinka täällä on ennen päivittäin raivattu peltoja ja hoidettu karjaa. Tämä alue on ollut osa sitä perinteistä suomalaista maaseutua, jossa jokainen kumpu ja jokainen puro oli tarkasti tiedossa ja niillä oli oma tarkoituksensa. Täällä on eletty luonnon ehdoilla; talvella metsä antoi suojaa ja polttopuita, kesällä maa antoi ravinnon. Kytömaanpuiston alue on säilyttänyt palasen tästä maailmasta, jossa ihminen ei yrittänyt hallita luontoa, vaan oppi elämään sen kanssa sopusoinnussa. Ne polut, joita me nyt kuljemme, ovat saattaneet olla samoja reittejä, joita pitkin on kuljetettu heinäkuormia tai viety lapset kirkkoon. Se on ollut raskasta työtä, mutta samalla se on luonut syvän siteen tähän maahan. Ja sitten on tietysti ne asiat, joita ei kirjoiteta historiankirjoihin, mutta joita tiedetään silti. Kytömaan puistossa on aina liikkunut tietty mystiikka. Vanhat ihmiset ovat kuiskaileet, että tietyt metsän kohdat ovat ”pyhiä” tai että täällä asuu voimia, jotka valvovat metsän rauhaa. Sanotaan, että jos kulkee täällä hiljaa ja kuuntelee tarkkaan, voi kuulla metsän oman kielen. On puhuttu salaisista poluista, jotka johtavat paikkoihin, joita ei löydy mistään kartasta, ja tarinoita ihmisistä, jotka ovat kadonneet hetkeksi metsän syliin vain löytääkseen itsensä uudelleen viisaampina. Ehkä se on vain mielikuvitusta, mutta kun seisoo tällaisessa hiljaisuudessa, on helppo uskoa, että jokainen vanha kanto ja jokainen kivenlohkare kätkee sisäänsä jonkin salaisuuden, jota ei ole tarkoitettu kaikille, vaan vain niille, jotka osaavat pysähtyä. Nyt minä haastan teidät. Kun jatkamme matkaamme, älkää vain kävelkö, vaan yrittäkää aistia. Etsikää silmillänne merkkejä siitä, missä ihminen on jättänyt jälkensä ja missä luonto on ottanut vallan takaisin. Kysykää itseltänne, miltä tuntuisi herätä täällä sata vuotta sitten ja mitä te arvostaisitte eniten tässä hetkessä. Kytömaanpuisto ei anna vastauksiaan helpolla, mutta se antaa ne niille, jotka osaavat olla hiljaa. Jatketaanpa matkaa, ja katsotaan, mitä metsä haluaa meille vielä kertoa. Seura edin perässä, niin kuljetaan varovasti.