Alko

(Opas pysähtyy Alkon myymälän eteen, katsoo ryhmää lempeästi ja hymyilee hieman salaperäisesti. Hän elehtii kädellään kohti ovia.) No niin, hyvät matkakumppanit, pysähtykää hetkeksi. Tiedän, mitä te ajattelette. Mietitte varmaan, että miksi ihmeessä ammattioppaani on johdattanut meidät tämän tavallisen näköisen myymälän eteen. Mutta katsokaa tarkemmin. Tämä ei ole vain kauppa, jossa ostetaan pullon kaksi. Tämä on moderni temppeli, sosiaalisen kontrollin monumentti ja suomalaisen sielunmaiseman peili. Tunnukaa se ilmassa oleva odotus, se tietty jännite, joka vallitsee täällä erityisesti perjantaisin kello viiden maissa. Se on lähes rituaalinen kokemus. Täällä risteävät kaikki yhteiskuntaluokat; täällä kohtaa pukuherra ja rakennustyöläinen saman jonon päässä, yhdistettynä yhteiseen tarpeeseen ja sääntöjen tiukkaan valvontaan. Jos haluamme ymmärtää, miksi Alko on olemassa, meidän on hypättävä ajassa taaksepäin, aikaan jolloin Suomi yritti korjata kuria ja moraalia. Vuosi 1919 toi mukanaan kieltolain, joka oli kenties yksi historian kunnianhimoisimmista, mutta samalla absurdeimmista kokeiluista. Ajatuksena oli puhdistaa kansa viinan aiheuttamasta kurjuudesta, mutta kuten historian oppitunnit opettavat, kielto vain ruokkii janoa. Syntyi salapoliisien ja salakuljettajien sota, ja kaupunkien kellareitaisiin nousi satoja salasalinoita. Kun kieltolaki lopulta mureni vuonna 1932, valtio tajusi, ettei alkoholia voi vain kieltää, vaan se on ohjattava. Näin syntyi Alko. Se ei ollut vain kaupallinen yritys, vaan valtion työkalu, jolla pyrittiin hillitsemään kulutusta ja varmistamaan, että verot valuivat kassaan eikä hämärille markkinoille. Se oli valtion tapa sanoa, että me pidämme huolta teistä, mutta vain meidän ehtojamme. Tähän liittyy tietysti myös se hämärämpi puoli, se suomalainen myytti kontrollista. On sanottu, että Alkon hyllyjen välissä on vallinnut vuosikymmeniä tietty pyhä hiljaisuus, lähes kirjastomainen tunnelma. Se ei ollut sattumaa. Se oli osa psykologista peliä: alkoholi oli jotain, mitä sai, mutta sitä ei pitänyt juhlistaa ostamishetkellä. Tarinat kertovat vanhoista myymälöistä, joissa myyjät olivat kuin tiukkoja tullivirkailijoita, jotka tarkkailivat asiakkaan silmiä ja käytöstä. Jos näytti siltä, että joku oli jo liian ”innokas”, ovi saattoi jäädä kiinni. Tämä loi ympärilleen mystiikan paikasta, jossa valtio päättää, kuka on sosiaalisesti hyväksyttävä kuluttaja ja kuka ei. Se on ollut suomalaisen itsekurin ja salatun kaipuun näyttämö. Mutta katsokaa nyt tätä nykyaikaa. Alko on muuttunut valvontaviranomaisesta hienostuneeksi viinikellariksi, jossa puhutaan terroir’sta ja vuosikertasadoista. Silti se perusidea on pysynyt: me suomalaiset rakastamme sääntöjä, mutta rakastamme vielä enemmän sitä, kun saamme ne säännöt vihdoin rikkoa viikonlopun lähestyessä. Joten, ennen kuin jatkamme matkaamme historian havinoihin, ehdotan, että astumme sisään. Tutkikaa hyllyjä, tarkkailkaa ihmisiä ja miettikää, kuinka paljon tämä yksi rakennus kertoo oikeastaan koko kansallisesta luonteestamme. Olkaa hyvät, astukaa sisään, mutta muistakaa – pysykää maltillisina, kuten historia meille opettaa.