Kuuntele opastus
(Opas pysähtyy puiden katveeseen, ottaa rennon asennon ja katsoo ryhmää hymyillen. Hän viittaa kädellään ympäröivää metsää.)
Katsokaa ympärillenne. Täällä, kaupungin kohinasta suojassa, ilma tuntuu erilaiselta, eikö vain? On jotain rauhoittavaa siinä, miten lehvästö suodattaa valoa ja miten maa jalkojemme alla vaimentaa askeleet. Me seisomme nyt paikassa, joka ei ole vain kokoelma puita, vaan elävä historiankirja. Nämä puut eivät ole täällä sattumalta, vaan ne on istutettu tietoisena eleenä, kun Suomi juhlisti itsenäisyytensä 75-vuotista taivasta. Kuvitelkaa hetki se tunnelma vuosikymmeniä sitten, kun täällä on juhlittu nuorta valtiota ja katsottu tulevaisuuteen suurella toivolla. Täällä luonto ja kansallinen itsetunto kietoutuvat yhteen tavalla, jota ei heti ensisilmäyksellä huomaa, mutta joka tuntuu ihon läpi, kun vain pysähtyy kuuntelemaan.
Mutta mennäänpä syvemmälle siihen, mitä tämä nimikkopuisto oikeastaan edustaa. Vuosi 1992 oli Suomessa mielenkiintoista aikaa. Olimme juuri selvinneet syvästä lamasta, yhteiskunta oli murroksessa ja itsetuntoa haettiin uudelleen. Itsenäisyyden 75-vuotisjuhlavuosi ei ollut vain juhlaa menneestä, vaan se oli lupaus jatkuvuudesta. Nämä nimikkopuut istutettiin symboloimaan juurevuutta. Jokainen puu edustaa tiettyä merkitystä, kenties tiettyä yhteisöä tai arvoa, joka on kantanut meitä läpi vuosikymmenten. Kun katsotte näitä runkoja, näette itse asiassa kasvavaa historiaa. Puun vuosirenkaat ovat tallentaneet kaiken: kylmät talvet, lämpimät kesät ja sen hiljaisen kasvun, joka tapahtuu silloin, kun me ihmiset kiirehdimme ohi. Se on hieno metafora Suomen itsenäisyydelle; se ei ole ollut vain yksi suuri hetki vuonna 1917, vaan päivittäistä, hiljaista kasvua ja kestävyyttä, joka on tehnyt meistä sen kansan, mikä olemme tänään.
Tässä kohtaa on kuitenkin yksi asia, jota ei kaikissa oppaiden kirjoissa lue. Sanotaan, että näiden puiden katveessa vallitsee erityinen rauha, ja jotkut paikalliset uskovat, että jos täällä kuiskaa toiveen puun kuoreen, se juurtuu syvälle maahan ja toteutuu ajan myötä. Se on tietysti enemmän myyttiä kuin faktaa, mutta eikö historia olekin juuri sitä: faktojen ja tarinoiden liittoa? On jotain maagista siinä ajatuksessa, että nämä puut toimivat siltana menneen ja tulevan välillä. Ne ovat nähneet sukupolvien vaihtuvan, lapsien kasvavan aikuisiksi ja kaupungin muuttuvan ympärillään, mutta ne ovat pysyneet tässä, vakaasti paikoillaan. Ne kantavat mukanaan salaisuutta siitä, miten pieni ele, kuten puun istuttaminen, voi muuttua vuosikymmenten saatossa pysyväksi maamerkiksi ja muistoksi.
Nyt kun olemme katsoneet näitä jättiläisiä, haastan teidäkin hetkeksi. Älkää vain kävelkö läpi, vaan valitkaa itsellenne yksi puu, laskekaa kätenne sen runkoa vasten ja miettikää, mikä teidän oma ”juurenne” on tässä kaupungissa tai elämässänne. Mitä te istuttaisitte tänään, jotta seitsemänkymmentävuotiaat jälkipolvet voisivat vielä tulla tänne ja tuntea saman rauhan kuin me nyt. Kiitos, että kuljitte tämän pienen historiamatkaisen kanssani. Jatketaan matkaa, mutta jättäkää osa mielestänne tänne näiden puiden suojaan.