Eteläinen Rautatiekatu

*(Opas pysähtyy ryhmän kanssa Eteläisen Rautatiekadun kulmaan, ottaa rennon asennon ja katsoo ympärilleen, antaen kaupungin hälinän hetkeksi täyttää tilan ennen kuin hän aloittaa matalalla, kutsuvalla äänellä.)* Katsokaas ympärillenne. Täällä me nyt seisomme, Eteläisellä Rautatiekadulla. Tunnetteko te tämän ilmassa leijuvan odotuksen? Se on jotain, mikä onnesta vain tällä katukadulla on ollut läsnä jo yli vuosisadan. Täällä ei ole kyse vain kivetyksestä ja rakennuksista, vaan tästä jatkuvasta liikkeestä. Kuulkaa kauempana raiteiden kolina ja ihmisvirran kohina. Tämä katu on kaupungin sykkivä valtimo, portti maailmalle. Ennen vanhaan tämä oli se paikka, johon saapuivat ne, jotka lähtivät etsimään onneaan, ja jonne palasivat ne, jotka olivat nähneet maailman. Täällä on hyväksytty hyvästit ja huudettu riemuun jäähyväisiä. Se on paikka, jossa jokainen askel on ollut matkalla jonnekin suurempaan. Mutta jos me kelaamme kelloa taaksepäin, niin kuvitelkaa tämä katu aikana, jolloin hevoskärryt olivat pääasiallinen kulkuväline ja savupiiput peittivät taivaan harmaaseen huntuun. Rautatiekadun synty ei ollut sattumaa, vaan se oli osa valtavaa kaupunkisuunnittelun visiota, kun rautatie toi kaupunkiin teollisen vallankumouksen. Täällä nousi uuden ajan arkkitehtuuria, jykeviä kivitaloja, joiden alakerrat palvelivat matkustajia. Täällä oli hotelleja, joissa nukkui yönsä liikematkamiehiä ja hienostuneita rouvia, sekä pieniä putiikkeja, joista sai kaikkea mahdollista matkapussin täytteeksi. Katu oli sosiaalinen sulatusuuni; täällä kohtasivat korkeasukuinen porvaristo ja rautateiden nokeentuneet työläiset. Se oli kaupungin moderniteetin etulinja, paikka jossa uudet ideat ja muoti saapuivat ensimmäisenä muualta Euroopasta. Mutta tietysti jokaisella vanhalla kadulla on myös omat varjonsa ja salaisuutensa. Paikalliset kertovat, että näiden jykevien kiviseinien takana on kulkenut vanhoja kellareita ja käytäviä, joita ei löydy nykyisistä kartoista. Sanotaan, että sodan aikana ja sen jälkeen täällä on käyty kauppaa asioilla, joista ei haluttu puhua ääneen. On tarinoita salaisista tapaamisista, joissa on päätetty kaupungin kohtalosta tai solmittu kiellettyjä rakkaussuhteita hämäriin hotellihuoneisiin. Erään legendan mukaan yksi täällä asuneista kauppiaista kätki kellarinsa seinään arvokkuuksiaan, joita ei koskaan löydetty, kun taloa remontoitiin. Ehkä ne ovat yhä siellä, jossain meidän jalkojemme alla, odottamassa, että joku oikein tarkkaavainen huomaisi merkkinä rappauksen murenemisen. Nyt kun me olemme hieman sukeltaneet tähän historiaan, niin katsokaa vielä kerran näitä julkisivuja. Ne eivät ole vain kiveä, vaan ne ovat todistajia kaikelle sille, mitä tässä kaupungissa on tapahtunut. Kun me nyt jatkamme matkaamme eteenpäin, niin yritkää kuvitella itsenne tuonne kymmeniä vuosia taaksepäin. Mietikää, kuka teistä olisi ollut se, joka nousee junasta ja astuu ensimmäistä kertaa tälle kadulle? Olisitteko olleet innokas seikkailija vai kenties varovainen kauppias? Olkaa tarkkana, kun kävelemme, sillä historia ei ole vain kirjoissa, vaan se on tässä asfaltissa ja näissä ikkunoissa. Mennäänpäpä eteenpäin, niin katsotaan mitä seuraava kulma meille paljastaa.