Säterinsyrjä

(Opas pysähtyy, kääntyy ryhmää kohti ja elehtii kädellään ympäröivää metsää ja vedenrajaa. Äänensävy on kutsuva ja hieman salaperäinen.) Katsokaapa ympärillenne. Täällä Säterinsyrjässä aika tuntuu pysähtyneen, eikö vain? Kun suljetta silmänne, voitte melkein kuulla, kuinka tuuli kuiskailee vanhoja tarinoita näiden puiden oksistoissa. Täällä ei ole kaupungin kiirettä tai asfaltin kovuutta, vaan pehmeää sammalta ja veden hiljaista liplatusta. On jotain syvän rauhoittavaa, mutta samalla hieman jännittävää siinä, miten luonto on ottanut tämän paikan takaisin haltuunsa. Me seisomme nyt paikassa, jossa raja ihmisen rakentaman maailman ja villin luonnon välillä hämärtyy. Tervetuloa paikkaan, joka on nähnyt sukupolvien vaihtuvan, mutta säilyttänyt silti oman, salaperäisen sielunsa. Jos katsomme tätä maisemaa historiallisen linssin läpi, huomataan, ettei tämä ole vain satunnaista metsää. Säterinsyrjä kantaa nimeään vanhoista sääteröistä ja maatalouden jäljistä, jotka ovat hitaasti sulautuneet osaksi maastoa. Ennen vanhaan tällaiset syrjäiset kolkat olivat tärkeitä selviytymisen kannalta; täällä haettiin polttopuita, kerättiin marjoja ja ehkäpä täällä käytiin keskusteluja, joita ei haluttu naapuruston kuulevan. Alue on ollut osa laajempaa kulttuurimaisemaa, jossa ihminen ja luonto elivät symbioosissa. Täällä on kulkenut polkuja, joita pitkin on kuljetettu tavaraa ja uutisia, ja jokainen kivi ja kanto on saattanut toimia maamerkkinä niille, jotka tunsi nämä polut ulkoa. Se on ollut työn ja arjen paikka, mutta myös hengähdyspaikka kovan työpäivän jälkeen. Mutta kuten jokaisessa syrjäisessä paikassa, myös täällä on omat myyttinsä. Sanotaan, että Säterinsyrjä ei ole koskaan ollut täysin tyhjä. Vanhat tarinat kertovat, että kun usva nousee veden pinnalta varhain aamulla tai myöhään illalla, täällä voi kohdata jotain, mitä ei voi selittää järjellä. Onko se vain metsän leikkiä vai kenties muistoja entisajan asukkaista, jotka eivät ole täysin jättäneet tätä paikkaa? Paikalliset ovat vuosisatojen ajan puhuneet siitä, miten tietyissä kohdissa metsää ilma on tiheämpää ja hiljaisuus painavampaa. Se on se mystinen vetovoima, joka saa meidät tuntemaan itsemme pieniksi luonnon keskellä. Täällä myytit ja todellisuus kietoutuvat toisiinsa kuin köynnöskasvit vanhaan aitaan. Nyt minä haastan teidät. Kun jatkamme matkaamme, älkää vain kävelkö, vaan yrittäkää kuunnella. Etsikää silmillänne merkkejä siitä, missä ihminen on kerran vaikuttanut ja missä luonto on voittanut. Pysähtykää hetkeksi, hengittäkää syvään tätä puhdasta ilmaa ja kysykää itseltänne: mitä tarinaa tämä paikka kertoisi minulle juuri nyt? Säterinsyrjä ei paljasta kaikkia salaisuuksiaan kerralla, vaan ne on ansaittava rauhallisuudella ja tarkkaavaisuudella. Mennäänpäpä eteenpäin ja katsotaan, mitä kulman takaa löytyy.