Kuuntele opastus
*(Opas pysähtyy, kääntyy ryhmän puoleen ja elehtii kädellään ympäröivää metsäistä maisemaa. Hän puhuu rauhallisesti, mutta intohimolla, välillä pitäen lyhyitä taukoja antaen luonnon äänien täyttää tilan.)*
Katsokaapa ympärillenne. Tunnetteko te tämän erikoisen rauhan? Me seisomme nyt Leijonapuiston syleilyssä, missä kaupungin kiire vaihtuu havupuiden huminaan ja sammaleen tuoksuun. Monelle tämä on vain kaunis ulkoilualue, paikka kävellä koiran kanssa tai hakea hetken hengähdystauko. Mutta jos pysähtyy ja kuuntelee tarkasti, voi melkein kuulla, kuinka maa kuiskailee menneistä ajoista. Täällä luonto ei ole vain tausta, vaan se on elävä arkisto. Tässä metsässä jokainen vanha puu ja jokainen kumpu kantaa mukanaan tarinaa ajasta, jolloin maailma oli hitaampi ja rajat ihmissilmän ja villin luonnon välillä olivat paljon hämärämmät. Me emme ole vain kävelyllä puistossa, vaan olemme astumassa sisään historian kerroksiin.
Jos katsomme tätä maisemaa historiallisen linssin läpi, huomaamme, ettei tämä puisto syntynyt sattumalta. Alun perin nämä maat olivat osa laajempaa metsäistuntoa, joka palveli ympäröivää yhteisöä ja sen tarpeita. Sadan vuoden takaisina täällä kulki polkuja, joita pitkin kuljettiin puuta hakemaan tai metsästäytymään. Se oli selviytymisen ja työn areena, ei vain virkistysalue. Myöhemmin, kun kaupungistuminen alkoi syödä ympäröivää maaseutua, syntyi tarve suojella tätä vihreää keitaasta. Leijonapuisto muovautui hitaasti sellaiseksi, kuin se nyt on, yhdistelmäksi suunniteltua puistoarkkitehtuuria ja alkuperäistä, villiä luontoa. Se on tavallaan silta menneen ajan metsätalouden ja nykyajan ekologisen tietoisuuden välillä. Täällä on nähty sukupolvien vaihdokset, ja nämä samat polut ovat kantaneet mukanaan niin juhlahumua kuin hiljaisia surun hetkiäkin.
Mutta nyt, tullaan siihen, mikä tekee tästä paikasta todella mystisen. Leijonapuiston nimessä on tietysti viittaus voimaan ja majesteettisuuteen, mutta paikallisten keskuudessa on aina liikkunut tarinoita jostain enemmästä. Sanotaan, että puiston syvimmässä kolkassa, missä valo ei juuri pääse läpi lehvästön läpi, on paikka, jota kutsutaan hiljaiseksi vyöhykkeeksi. Legendan mukaan täällä on entisaikoina koettu outoja ilmiöitä, ja jotkut vannovat nähneensä metsän siimeksessä hahmoja, jotka eivät kuulu tähän aikaan. Onko kyse vain mielikuvituksesta vai onko täällä jotain, mitä tiede ei pysty selittämään? Ehkäpä puiston nimi ei viittaa vain eläimeen, vaan siien rohkeuteen, jota tarvitaan kohdataan tuntematon. Se on sellainen pieni salaisuus, joka tekee jokaisesta kävelystä täällä hieman jännittävän.
Joten, kun me jatkamme matkaamme eteenpäin, pyydän teitä tekemään yhden asian. Älkää vain katsoko puita, vaan yrittäkää tuntea tämän paikan energian. Kokeilkaa löytää oma rauhanne tai kenties oma mysteerinne näiden polkujen varrelta. Leijonapuisto antaa meille vain sen, mitä olemme valmiita ottamaan vastaan. Toivon, että kun poistutte täältä, ette vie mukanne vain puhtaita keuhkoja, vaan myös palasen tätä historian ja myyttien maailmaa. Olkaa hyvä, kulkekaamme nyt kohti puiston sydäntä, ja katsotaan, mitä tarinoita metsä meille tänään kertoo.