Luku 1
*(Opas pysähtyy aukion keskelle, levittää kätensä hieman ja katsoo ryhmää lämpimästi, mutta hienoisen salaperäisen hymyn kera.)*
Katsokaa ympärillenne. Täällä Capellanaukiolla aika tuntuu pysähtyneen, vaikka kaupungin syke jatkuu vain muutaman metrin päässä. Huomaatteko, miten kivipälystys tuntuu vaimentavan kaupungin melun ja miten rakennusten varjot leikkivät näillä mukulakivillä? On jotain sellaista, mitä ei voi lukea oppaista: tietty painovoima, joka vetää ihmistä puoleensa. Täällä ei ole kyse vain arkkitehtuurista, vaan kerrostumista. Jokainen askel, jonka otamme, on askel historian päälle. Kun suljette silmänne hetkeksi, voitte melkein kuulla kaukaisten hevoskärryjen kolinan ja tuntia ilmassa leijuvan vanhan kaupungin tuoksun – sekoituksen kosteaa kiveä, hiiltä ja ehkä aavistuksen hienostunutta hajuvettä menneiltä vuosisadoilta.
Mutta mennäänpä syvemmälle. Tämä aukio ei ole aina ollut vain levähdyspaikka. Se on ollut kaupungin hermokeskus, paikka, jossa valta ja arki kohtasivat. Jos katsotte noita ympäröiviä julkisivuja, näette niiden kurinalaisuudessa ajan hengen. Täällä on tehty kauppiaiden sopimuksia, jotka ovat määrittäneet tämän kaupungin taloudellisen kohtalon, ja täällä on käyty keskusteluja, jotka ovat muuttaneet poliittista karttaa. Capellanaukiolla on nähty vallankumouksia, juhlakulueita ja hiljaisia surun hetkiä. Se on toiminut peilinä kaupungin kehitykselle: ensin se oli kenties vain mutainen risteys, sitten hienostunut kohtaamispaikka aristokraateille ja lopulta meidän kaikkien yhteinen tila. Rakennusten yksityiskohdat, nuo pienet kaiverrukset ja kuluneet kynnyskivet, kertovat tuhansista ihmisistä, jotka ovat kulkeneet tästä samasta pisteestä, kantaen mukanaan omia unelmiaan ja huoliaan.
Kuitenkin jokaisella paikalla on myös varjonsa, ja Capellanaukiolla on yksi salaisuus, josta ei usein puhuta virallisissa esitteissä. Tarinan mukaan aukion alla kulkee vanha, hylätty tunneliverkosto, joka yhdisti kaupungin tärkeimmät rakennukset salaisiin käytäviin. Myytti kertoo, että yksi näistä käytöistä johti suoraan täältä aukion sydämestä kaupungin varhaisimpien vallanpitäjien kellareihin. Sanotaan, että pimeimpinä öinä, kun aukio on tyhjä, voi kuulla vaimeaa kuiskausta tai nähdä vilaukselta hahmon, joka ei kuulu tähän aikaan. Olipa kyse sitten vain tuulen huminasta rakennusten välissä tai oikeasti jostain mystisemmästä, tämä uskomus antaa paikalle sähköisen latauksen. Se muistuttaa meitä siitä, että historian alla on aina kerroksia, joita emme koskaan täysin tavoita tai ymmärrä.
Nyt kun olemme katsoneet pinnan alle, haluan teidän tekevän yhden asian. Kävelkää hitaasti aukion reunalle, koskettakaa tuota vanhaa kiviseinää ja miettikää, mitä te jättäisitte jälkeenne, jos tämä paikka olisi teidän historiansanne. Capellanaukiolla on kyky saada ihminen tuntemaan itsensä pieneksi, mutta samalla osaksi jotain paljon suurempaa ketjua. Kiitos, että kuljitte tämän pienen matkan kanssani. Nyt jatketaan matkaa kohti kaupungin seuraavaa salaisuutta, mutta pitäkää tämä tunnelma mielessänne. Olkaathan hyvä, seurakaa minua.
