Oulunkylän urheilupuisto

(Opas pysähtyy puiston keskelle, ottaa rennon asennon ja katsoo ympärilleen, antaen ryhmän imureä ympäröivää vihreyttä.) Katsokaapa ympärillenne. Tuntuu, eikö tunnu, että täällä hengittää jokin aivan muu rytmi kuin tuolla päätiellä? Tervetuloa Oulunkylän urheilupuistoon. Me seisomme nyt paikassa, jossa kaupungin syke vaihtuu lehtien havinaan ja nurmikon tuoksuun. Jos suljette silmänne hetkeksi, voitte melkein kuulla kaukaiset kannustushuudot ja tuntea sen jännityksen, joka on täyttänyt tämän ilman vuosikymmenten ajan. Tämä ei ole vain kokoelma urheilukenttiä ja puita, vaan se on kuin elävä arkisto. Täällä luonto ja ihmisen toiminta ovat kietoutuneet yhteen tavalla, joka kertoo tarinaa yhteisöllisyydestä, terveydestä ja siitä, miten me olemme halunneet varata itsellemme tilan hengittää keskellä kasvavaa kaupunkia. Mutta mennäänpä nyt vähän syvemmälle aikaan. Oulunkylä itsessään on vanha kylä, ja tämä alue heijastaa sitä suurta murrosta, kun maaseutumainen elämä alkoi kohdata kaupungistumisen. Urheilupuisto syntyi tarpeesta liikkua ja kohdata. Mietikää niitä aikoja, kun täällä ei ollut nykyaikaisia kuntosaleja tai hienostuneita urheilukeskuksia, vaan kaikki perustui talkoisiin ja intohimoon. Täällä on juoksuttu, hypätty ja taisteltu kunniasta paikallisissa kisoissa, kun Oulunkylä oli vielä oma, tiivis maailmansa. Puisto on nähnyt, kuinka asukkaat ovat vaihtaneet pellon työkaluja urheiluasuihin ja kuinka vapaa-aika on alkanut saada merkitystä tavallisellekin ihmiselle. Tämä vihreys, jota nyt ympäröi, on toiminut puskurina maailman kiirettä vastaan, säilyttäen palan sitä vanhaa kylätunnelmaa, vaikka Helsinki on kasvanut ympärillemme. Tässä kohtaa haluan kertoa teille jotain, mitä ei löydä virallisista opasteista. Sanotaan, että näiden vanhojen puiden alla asuu puiston muisti. On kiertänyt tarinoita siitä, että tietyt puiston kolkat ovat säilyttäneet kaiun menneiltä sukupolvilta. Joidenkin mielestä täällä on nähty hahmoja, jotka muistuttavat entisajan urheilijoista, jotka palaavat vieläkin katsomaan, miten nykyiset nuoret pärjäävät. Se on tietysti enemmän myyttiä kuin faktaa, mutta se kertoo jostain syvemmästä: siitä, ettei tämä paikka ole koskaan ollut vain ruohikkoa. Se on ollut tunteiden näyttämö. Täällä on koettu valtavia voittoja ja musertavia tappioita, ja ne tunteet ovat imeytyneet maaperään. Se on se salainen voima, joka saa tämän puiston tuntumaan niin latautuneelta, vaikka täällä olisi kuinka hiljaista. Nyt kun olemme kävelleet tämän historian läpi, haastan teidät tekemään jotain. Älkää vain kulkeko tästä läpi, vaan pysähtykää hetkeksi. Tuntekaa jalkojenne alla se maa, jolla tuhannet ovat ennen teitä hienneet ja nauraneet. Katsokaa noita puita ja miettikää, mitä ne voisivat kertoa, jos ne osaisivat puhua. Oulunkylän urheilupuisto on meille muistutus siitä, että tarvitsemme paikkoja, joissa voimme olla osa jotain suurempaa ja hitaampaa. Toivon, että vietätte täällä vielä hetken omaa aikaanne, hengitätte syvään ja annatte tämän paikan rauhan tarttua teihin. Kiitos, kun kuljitte kanssani tämän pienen aikamatkan läpi.