Puijo

*(Opas pysäyttää ryhmän Puijon huipulla, katsoo hetken kaukaisuuteen ja kääntyy sitten hymyillen matkailijoiden puoleen. Äänensävy on lämmin, kutsuva ja hieman salaperäinen.)* Katsokaa tätä näkymää. Hengittäkää nyt kunnolla sisään – tunnetteko tuon raikkaan, havupuiden ja kallion tuoksun? Me seisomme täällä Puijolla, Kuopion kruunussa. Kun katsotte alas kaupunkiin ja ympäröiviin järviin, on helppo unohtaa, että tämä paikka ei ole vain hieno näköalapaikka, vaan se on ollut tuhansia vuosia alueen henkinen ja fyysinen maamerkki. Täällä tuuli tuntuu aina hieman erilaiselta, ikään kuin se kantaisi mukanaan viestejä menneisyydestä. Täällä ylhäällä, metsän siimeksessä ja kallion kielekkeillä, maailman kiireet hiljenevät ja jäljelle jää vain luonnon oma rytmi ja kunnioitus tätä maaperää kohtaan. Mutta mennäänpä hetkeksi ajassa taaksepäin, kauas ennen turisteja ja näköalatorneja. Puijo ei ole syntynyt sattumalta, vaan se on jääkauden jättämä monumentti, valtava rummijäämoreeni, joka on noussut muun maaston yläpuolelle. Historiallisesti tämä kukkula on ollut strateginen piste. Kuvitelkaa itsenne muinaiseen aikaan: kuka hallitsi Puijoa, hallitsi näkymää koko Savon maiden ytimeen. Täällä on kulkenut muinaisia polkuja ja täällä on tarkkailtu horisonttia vihollisten varalta. Myöhemmin, kun Kuopio kasvoi kauppapaikkana ja hallinnon keskuksena, Puijo muuttui luonnonpyhäköksi ja virkistysalueeksi. Se on ollut paikka, jonne kaupunkilaiset ovat paenneet arjen harmautta etsimään rauhaa ja selkeyttä. Se on nähnyt kaupungin kasvun puumökeistä moderniksi keskukseksi, mutta itse kukkula on pysynyt vakaana, muistuttamalla meitä siitä, että ihminen on täällä vain vierailijalla. Ja tässä tulee se mielenkiintoinen osa. Puijoon liittyy aina tietty mystiikka. Vanhat tarinat kertovat, että täällä, missä taivas ja maa kohtaavat, raja henkimaailmaan on ollut ohuempi. On sanottu, että kukkulan juurilla ja sen salaisissa koloissa on asunut voimia, joita ei voi selittää pelkällä geologialla. Jotkut uskovat, että Puijo on toiminut eräänlaisena energian keskuksena, paikkana, jossa on voitu hakea opastusta ja voimaa luonnon hengiltä. Vaikka nykyään puhumme enemmän retkeilystä ja luonnon tutkimisesta, on silti vaikea kieltää sitä pientä väreilua ilmassa, kun seisoo täällä yksin hämärän aikaan. Se on sellaista näkymätöntä historiaa, joka ei löydy oppikirjoista, vaan se tuntuu jalkapohjissa ja ihon pinnalla. Nyt kun olemme tämän historian ja myyttien äärellä, haastan teidät tekemään jotain. Älkää vain ottako valokuvia, vaan sulkekaa silmänne hetkeksi. Kuunnelkaa tuulta, tuntekaa kallion kovuus jalkojenne alla ja kuvitelkaa kaikki ne ihmiset, jotka ovat seisoneet täsmälleen tässä samassa kohdassa satojen vuosien takaa. Mitä he näkivät? Mitä he toivoivat? Kun avaatte silmänne, katsokaa maisemaa uudestaan – ei vain näkymänä, vaan elävänä tarinana. Kiitos, kun kuljitte tämän pienen matkan kanssani. Nyt on teidän vuoronne tutkia Puijon salaisuuksia omilla askelillanne.