Cirque de Saimaa

(Opas pysähtyy, kääntyy ryhmän puoleen ja viittoo kädellään ympäröivää maisemaa. Hän puhuu rauhallisesti, mutta intohimolla, antaen taukojen korostaa luonnon hiljaisuutta.) Katsokaa ympärillenne. Olette nyt paikassa, jossa aika tuntuu pysähtyneen, tai ehkä se vain virtaa täällä eri tahtiin. Tervetuloa Cirque de Saimaan syleilyyn. Huomaatteko, miten ilma muuttuu täällä? Se on kosteampaa, tuoksuu sammaleelta ja muinaiselta havumetsältä. Täällä, missä jyrkät rinteet laskevat alas veden syliin, on jotain lähes harrasta. Se ei ole vain luonnonmuodostelma, vaan kuin luonnon oma amfiteatteri, jossa tuuli ja vesi ovat toimineet kapellimestareina tuhansien vuosien ajan. Kun seisotte tässä, tunnetteko te senkin pienen väristyksen selkäyynnänne? Se on se tunne, kun ihminen tajuaa olevansa vain pieni vieras valtavan, muuttumattoman luonnon keskellä. Mutta jos haluamme todella ymmärtää tätä paikkaa, meidän on katsottava kauas taaksepäin, paljon ennen kuin ensimmäinenkään ihminen astui tälle maalle. Tämä upea syvennys, tämä Cirque, on jääkauden perintöä. Kuvitelkaa valtavat, kilometrien paksuiset jäämassat, jotka painivat maan kanssa ja hioivat kalliota armottomalla voimalla. Kun jää lopulta suli ja vetäytyi, se jätti jälkeensä tämän valtavan altaan ja jyrkänteet, jotka näemme nyt. Saimaa ei ole vain järvi, vaan se on kuin historian kirja, jonka sivut on kirjoitettu graniittiin ja kvartsiin. Täällä, missä vesi kohtaa jyrkän seinämän, näemme luonnon raa’an voiman. On kiehtovaa ajatella, että samat voimat, jotka muovasivat tämän maiseman, määrittivät myöhemmin sen, miten ihminen täällä liikkui, missä asutettiin ja miten Saimaan vesistöistä tuli elämänlanka koko alueelle. Tämän paikan ympärillä liikkuu kuitenkin myös tarinoita, joita ei löydy geologian oppikirjoista. Paikalliset ovat aina puhuneet siitä, että täällä, veden ja kallion rajapinnassa, asuu jotain näkymätöntä. Jotkut sanovat, että Cirque on ollut muinaisten henkien kokoontumispaikka, paikka, jossa maailmojen välinen raja on ohut. On kerrottu tarinoita yöllisistä valoista, jotka tanssivat veden pinnalla, ja kuiskauksista, jotka kuuluvat vain niille, jotka osaavat todella kuunnella. Ehkä se on vain tuulen leikki kallion halkeamissa, mutta kun seisoo täällä hämärässä, on vaikea olla uskomatta, että tällä paikalla on oma sielunsa. Se on salaisuus, jota luonto suojelee, ja joka tekee tästä kohteesta enemmän kuin vain kauniin näkymän. Nyt, kun olemme hetken pysähtyneet historian ja myyttien äärelle, haluaisin teidän tekevän yhden asian. Sulkekaa silmänne hetkeksi. Kuunnelkaa veden liplatusta ja metsän huminaa. Anna itsesi uppoutua tähän hetkeen, jossa menneisyys ja nykyhetki kohtaavat. Kun avaatte silmänne, katsokaa vielä kerran tuota maisemaa – mutta katsokaa sitä nyt uudella tavalla. Näettekö nyt ne jääkauden jäljet? Kuuletteko te ne muinaiset kuiskaukset? Olkaa hyvä ja jatkakaa matkaa varovasti, mutta ottakaa tämä rauha ja kunnioitus mukananne. Kiitos, että kuljitte tämän polun kanssani.