Kuuntele opastus
*(Opas pysähtyy, kääntyy ryhmän puoleen ja ottaa rennon asennon. Hän viittaa kädellään ympäröivää luontoa.)*
Katsokaa ympärillenne. Hengittäkääpä nyt kunnolla tämä ilma – se tuoksuu kostealta sammaleelta, vanhalta puulta ja siltä tietynlaiselta rauhalta, jota ei löydä mistään muualta kuin täältä Koivuniemen syleilystä. Tervetuloa ystävät, tervetuloa paikkaan, jossa aika tuntuu pysähtyneen tai ainakin hidastuneen merkittävästi. Täällä, kun tuuli humisee koivujen lehdissä, on helppo unohtaa kaupungin kiire ja melu. Tämä ei ole vain metsää ja kiviä, vaan tämä on elävä arkisto. Jokainen täällä kasvava vanha puu ja jokainen vedenpinnan peittämä kivi kantaa mukanaan muistoja sukupolvilta, jotka ovat kulkeneet näitä samoja polkuja ennen meitä. Me olemme nyt siinä pisteessä, missä luonnonvoimat ja ihmisen historia kohtaavat.
Jos menemme syvemmälle, niin meidän on ymmärrettävä, että Koivuniemi ei ole syntynyt tyhjiöstä. Historiallisesti tällaiset paikat ovat olleet elintärkeitä. Ennen kuin meillä oli teitä ja kauppoja, luonto oli meidän kauppapaikkamme ja ruokakammioimme. Täällä on liikkunut kalastajia, metsästäjiä ja ehkäpä jopa salakuljettajia, jotka hyödynsivät maaston suojaa. Kuvitelkaa nyt mielessänne menneet vuosisadat: talvet, jolloin pakkanen puri syvältä ja kesät, jolloin hyttyset tekivät elämästä tuskaa, mutta täällä, näiden koivujen katveessa, oli aina suoja. Täällä on rakennettu pieniä majoja ja levähdyspaikkoja, jotka ovat ajan myötä maatuneet takaisin maaksi. Se on hieno muistutus siitä, miten ihminen on aina yrittänyt sovittaa itsensä luontoon, ei hallita sitä, vaan elää sen ehdoilla. Koivuniemi on toiminut hiljaisena todistajana sille, miten ympäröivä yhteiskunta on muuttunut, kun taas nämä kukkulat ovat pysyneet lähes samanlaisina.
Mutta tiedättekö, jokaisella tällaisella paikalla on myös sellainen puoli, jota ei kirjoiteta historiankirjoihin. Täällä Koivuniemellä liikkuu tarinoita, jotka kuiskaavat jostain näkymättömästä. Vanhemmat ihmiset ovat kertoneet, että tietyillä illoilla, kun sumu nousee veden pinnasta ja peittää näkymän, täällä voi kuulla ääniä, joita ei pitäisi kuulua. Jotkut sanovat, että täällä on ollut muinoin pyhä paikka, ehkäpä jokin uhri- tai kohtaamispaikka, jossa on pyydetty suopeutta luonnonhenneiltä. On sanottu, että tietyt puut täällä eivät ole vain puita, vaan ne vartioivat jotain vanhaa salaisuutta, jota ei ole tarkoitettu kaikille. Se on tietysti myyttejä, mutta kun seisoo täällä yksin hämärässä, alkaa uskoa, että maaperässä sykkii jokin muisti, joka ei päästä irti. Se tekee tästä paikasta sähköisen, eikö vain?
Nyt minä ehdotan, että me jatkamme matkaamme vielä hetken, mutta teen teille pyynnön. Hiljennykää hetkeksi. Kun kävelette eteenpäin, älkää vain katsoko polkua, vaan kuunnelkaa, mitä metsä teille kertoo. Kokeilkaa löytää oma rauhanne tästä maisemasta. Koivuniemi antaa meille sen, mitä me tulemme tänne hakemaan, kunhan osaamme kysyä oikein. Kiitos, kun kuljitte tämän pätkän kanssani. Olkaa varovaisia askeltenne kanssa, kunnioittakaa tätä luontoa, ja antakaa historian hengittää ympärillänne vielä hetken. Matka jatkuu, mutta muistakaa, että tämä paikka jää tänne odottamaan teidän paluuttanne.