Kuuntele opastus
*(Opas pysähtyy polun varrelle, kääntyy ryhmän puoleen ja laskee ääntään hieman, jotta metsän omat äänet pääsevät kuuluviin. Hän hymyilee tiedollaan ja kokemuksellaan.)*
Katsokaa ympärillenne. Tunnutteko te tämän ilman? Se on sellaista raskasta, kosteaa ja samalla puhdasta metsän tuoksua, jollaista ei löydä mistään hoidetusta puistosta. Me olemme nyt Metsä-Mattilassa, paikassa, jossa aika tuntuu pysähtyneen. Kun astumme syvemmälle näiden vanhojen puiden varjoon, kaupungin melu vaimenee ja korvalle nousee vain tuulen suhina ja satunnainen linnunhuuto. Täällä luonto ei ole vain tausta, vaan se on elävä, hengittävä olento. Huomatkaa, miten sammal peittää maata paksuna, vihreänä mattona – se on kuin historian peitto, joka suojelee kaikkea sitä, mitä täällä on tapahtunut satojen vuosien aikana. Tervetuloa paikkaan, jossa villi luonto ja ihmisen jäljet kohtaavat.
Jos katsomme tätä maisemaa historian silmin, niin meidän on ymmärrettävä, ettei tämä alue ole koskaan ollut vain ”tyhjää metsää”. Ennen kuin näistä metsistä tuli suojelualueita, ne olivat elinkeinoja ja selviytymisen areenoita. Täällä on kulkenut polkuja, joita pitkin on kuljetettu polttopuita, kerätty marjoja ja ehkäpä salaa liikuttu sota-aikojen levottomuuksien keskellä. Mattilan nimi kantaa mukanaan muistoa ajasta, jolloin maa oli jaettu tiloihin ja jokaisella neliöllä oli tarkka käyttötarkoitus. Mutta katsokaa noita keloutuneita puita. Ne kertovat tarinaa luonnon omasta kiertokulusta, jota ihminen ei ole tullut häiritsemään. Täällä on säilynyt palasia siitä alkuperäisestä metsästä, joka peitti tätä maata kauan ennen kuin ensimmäistäkään tietä raivattiin. Se on kuin avoin historiankirja, jossa jokainen kaatunut runko ja jokainen kanto on oma lukunsa ekologisesta kehityksestä ja ihmisen vetäytymisestä.
Mutta jokaisessa metsässä on myös salaisuutensa, ja Metsä-Mattilassakin on jotain, mitä ei löydy virallisista kartoista. Paikalliset legendat kertovat, että näiden tiheimpien koivikoiden ja kuusien siimeksessä asuu metsän henki, joka vaalii alueen rauhaa. Sanotaan, että jos kulkee täällä täydellisessä hiljaisuudessa ja kuuntelee tarkasti, voi kuulla kuiskausten kaltaisia ääniä, jotka eivät ole tuulta. Ehkä ne ovat vain muistoja entisajan metsästäjistä tai puunhakkaajista, joiden askelten kaiut ovat jääneet loukkuun sammaleen alle. Onko kyse vain mielikuvituksesta? Ehkä. Mutta kun seisoo tässä yksin hämärän laskeutuessa, on helppo uskoa, että tällä alueella on oma tahtonsa ja että me olemme täällä vain vieraita, jotka pyytävät lupaa kulkea.
Nyt me jatkamme matkaamme vielä pienen matkan, mutta pyydän teitä tekemään yhden asian. Kun kävelette eteenpäin, älkää vain katsoko maisemaa, vaan yrittäkää tuntea sen. Koskettakaa puun kuorta, haistakaa kostea maa ja pysähtykää hetkeksi täydelliseen hiljaisuuteen. Antakaa Metsä-Mattilan kertoa teille oma tarinansa. Toivon, että vietätte täältä mukaan palan tätä rauhaa ja kunnioitusta luontoa kohtaan, joka on selviytynyt kaikista historian myrskyistä. Kiitos, että kuljette kanssani tämän polun. Olkaa hyvät, edellään on vielä upea näkymä, jota emme saa missata.