Kuuntele opastus
(Opas pysähtyy, ottaa rennon asennon ja katsoo ryhmäämme ympäröivää metsää ja kumpuilevaa maastoa. Hän puhuu rauhallisesti, mutta intohimolla.)
Katsokaapa ympärillenne. Täällä me ollaan, Kuokkamaassa. Ensimmäisenä huomaatte varmaan tämän tietynlaisen rauhan, eikö vain? Se ei ole vain hiljaisuutta, vaan sellaista syvää, hengittävää luontoa, missä havupuiden tuoksu ja kostea sammal tuntuvat melkein sormenpäissä. Kun suljetta silmänne hetkeksi, voitte kuulla, miten tuuli humisee latvustoissa ja kaukaisuudessa kuuluu veden liplatus. Täällä aika tuntuu pysähtyneen, tai ehkä se vain kulkee eri tahtiin kuin siellä kaupungissa, josta tulimme. Me emme ole vain metsässä, vaan me astumme sisään tilaan, jossa luonto on säilyttänyt muistonsa vuosituhansien ajan. Tervetuloa paikkaan, jossa maa kertoo tarinoitaan niille, jotka osaavat kuunnella.
Mutta jos mennään historian syvään päähän, niin tämä maasto ei ole aina ollut vain kaunis näkymä. Täällä on kulkenut sukupolvi toisensa jälkeen. Kun katsotaan näitä kumpuja ja metsän reunoja, on hyvä muistaa, että ihminen on taistellut tämän maan kanssa ja elänyt sen ehdoilla. Ennen kuin moderni maailma saapui, nämä metsät olivat elinehto. Täällä on raivattu peltoja, hakattu polkuja ja kerätty suojaisista kohdista polttopuita talven varalle. Jos katsotte tarkkaan noita vanhoja, kieroja puita, ne ovat nähneet kaiken: sota-ajat, nälkävuodet ja ne hiljaiset hetket, kun perheet ovat levänneet työpäivän jälkeen. Tämä maa on kuin avoin kirja, mutta sen sivut on kirjoitettu kiveen, juurakoihin ja maaperän kerroksiin. Se on ollut kulkureittejä, rajavyöhykkeitä ja turvapaikkoja, joissa luonto on toiminut sekä vihollisena että parhaana ystävänä.
Ja tässä tulee se mielenkiintoinen osa, eli ne salaisuudet, jotka eivät löydy historian kirjoista. Paikallisten keskuudessa on aina kuiskattu, että Kuokkamaassa on jotain sellaista, mitä ei voi selittää pelkällä tieteellä. Sanotaan, että tiettyjen kivenlohkareiden alla tai syvissä metsännotkoissa asuu vanha voima, eräänlainen maan henki, joka valvoo tätä aluetta. On tarinoita kadonneista poluista, jotka avautuvat vain tiettyyn aikaan vuodesta, ja kuiskausten, joita kuuluu sumuisina aamuina. Osa pitää tätä vain kansanperinteenä, mutta kun seisoo täällä yksin hämärässä, alkaa kyseenalaistaa, mikä on faktaa ja mikä myyttiä. Ehkäpä nämä legendat ovat vain tapa, jolla esi-isämme yrittivät selittää sitä kunnioitusta ja pelkoa, jota he tunsivat tätä villiä luontoa kohtaan.
Nyt minä haastan teidät. Kun jatkamme matkaamme, älkää vain kävelkö, vaan yrittäkää aistia tämän paikan sähköä. Katsokaa maahan, etsikää merkkejä vanhoista asutuksista tai kenties jotain sellaista, mikä ei kuulu tähän ympäristöön. Anna mielikuvituksen kulkea historian rinnalla. Me lähdemme nyt syvemmälle metsään, kohti sitä kohtaa, missä luonto ja myytit kohtaavat. Pidetään kuitenkin huolta siitä, että jätetään tämä paikka juuri niin kauniiksi kuin se oli, kun saavuttiin, jotta myös seuraavat sukupolvet voivat löytää oman yhteytensä tähän maahan. Olkaa hyvä, tulkaa perässä, niin katsotaan mitä metsä meille paljastaa.