Kuuntele opastus
(Opas pysähtyy polun varteen, katsoo ympärilleen ja elehtii kädellään kohti ympäröivää metsää ja veden kimmellystä. Ääni on rauhallinen, kutsuva ja hieman salaperäinen.)
Katsokaa ympärillenne. Tunnitteko sen? Tuon tietynlaisen hiljaisuuden, joka laskeutuu päälle, kun astutaan syvemmälle Jänisniemen ja Björnträskin syleilyyn. Täällä aika ei kulje samalla tavalla kuin kaupungissa. Se hidastuu, lähes pysähtyy. Nuokkuvat koivut, sammalen peittämät kivenlohkareet ja tuo tumma, peilityyni vesi – ne kaikki kuiskailevat jotain. Tämä ei ole vain luonnonsuojelualue, tämä on elävä arkisto. Täällä luonto on saanut määrätä ehdot, ja me olemme vain vieraita, jotka saavat hetkeksi kurkistaa maailmaan, jossa ihminen on vain pieni osa suurempaa kokonaisuutta. Hengittäkää syvään. Tuo havun ja kostean maan tuoksu on sama, joka on täyttänyt nämä keuhkot satoja vuosia sitten.
Mutta jos katsomme pintaa syvemmälle, huomaamme, että tämä maisema ei ole syntynyt tyhjästä. Historian harrastajana minua kiehtoo se, miten tällaiset paikat ovat toimineet ihmisen ja luonnon välisenä neuvottelupöytänä. Ennen kuin tästä tuli suojeltua aluetta, nämä metsät olivat elinkeinoa. Täällä on kuljettu, metsästetty ja kerätty. Björnträskin kaltaiset vedet ovat olleet elintärkeitä, ja jokainen polku, jota me nyt kuljemme, on saattanut olla jonkun esi-isämme päivittäinen reitti. Ajatelkaa niitä talvia, jolloin lumivallit peittivät kaiken, ja vain sitkeimmät selviytyivät. Täällä on koettu nälkävuosia ja juhlistettu runsaita satoja. Luonto ei ole täällä vain kaunis tausta, vaan se on ollut ankara opettaja ja armollinen ruokkijä. Jokainen kivi ja puu on nähnyt sukupolvien vaihtuvan, kun taas metsän syvä rauha on pysynyt muuttumattomana.
Sitten meillä on tietysti ne tarinat, joita ei kirjoiteta historiankirjoihin. Jokaisessa tällaisessa metsässä on salaisuutensa, ja Jänisniemen ja Björnträskin välissä ne tuntuvat olevan läsnä. On puhuttu näkymättömistä poluista ja paikoista, joihin ei kannata eksyä auringonlaskun jälkeen. Legendojen mukaan nämä suot ja lammet ovat toimineet portteina johonkin muuhun. Ehkä se on vain mielikuvitusta, mutta kun sumu nousee veden pinnasta aamunkoitossa, on helppo uskoa, että puiden varjoista tarkkailee jokin vanha voima. Onko se metsänhenki vai kenties vain muisto niistä ihmisistä, jotka rakastivat tätä paikkaa niin paljon, etteivät he koskaan täysin lähteneet? Myytit syntyvät tällaisissa paikoissa, koska täällä ihminen tuntee itsensä pieneksi, ja se pienuus avaa oven kunnioitukselle ja mystiikalle.
Nyt, kun me jatkamme matkaamme, haluan teidän tekevän yhden asian. Hiljennykää hetkeksi. Kuunnelkaa, miten tuuli humisee latvustossa ja miten vesi liplattaa rantaan. Antakaa tämän paikan puhua teille. Älkää vain katsoko maisemaa, vaan tunkaki sen ihollanne. Jänisniemi ja Björnträskin alueet muistuttavat meitä siitä, mitä on todella arvokasta: rauhaa, puhtautta ja jatkuvuutta. Kun me lopulta poistumme täältä, ottakaa tämä hiljaisuus mukananne. Olkoon se muistutuksena siitä, että meidän tehtävämme on vain suojella tätä perintöä seuraaville sukupolville. Olkaa tervetulleita kulkemaan eteenpäin, mutta tehkää se kunnioituksella. Mennäänpä katsomaan, mitä seuraava mutka paljastaa.