Hakjärven luonnonsuojelualue

(Opas pysähtyy polun varteen, ottaa kevyesti kiinni sammalpeitteisestä kiven reunasta ja pyytää ryhmää kerääntymään ympärilleen. Hän puhuu rauhallisesti, mutta intohimolla, antaen metsän äänien täyttää tauot.) Kuulkaa, pysähdytään hetkeksi. Vedäkää syvään henkeen. Tuntukaaan tuo ilma – se on tässä Hakjärven ympärillä jotain aivan erityistä. Täällä ei ole vain metsää, vaan täällä on aikaa. Kun katsotte noita valtavia, sammaleen peittämiä kiviä ja kuuntelette tuulen huminaa vanhojen kuusien latvoissa, voitte melkein tuntea, kuinka kaupungin kiire ja nykyhetken melu jäävät taakseen. Täällä luonto ei ole vain tausta, vaan se on elävä, hengittävä olento. Tämä alue on säilynyt meille lahjana, sellaisena muistutuksena siitä, miltä maailma näytti ennen kuin me ihmiset piirsimme karttoihimme suoria viivoja ja asfaltoidut teitä. Tervetuloa paikkaan, jossa luonto on edelleen se suurin valtias. Jos katsomme tätä maisemaa historian silmin, niin meidän on mentävä tuhansien vuosien taakse, aina viimeisen jääkauden loppupuolelle. Kun jää vetäytyi täältä hitaasti, se jätti jälkeensä tämän karun, mutta kauniin maaston: moreenin, kivikot ja nämä syvät, kirkkaat altaat. Vuosisatojen ajan Hakjärven ympäristö on ollut osa paikallista elinkeinoa. Täällä on liikutu metsissä, pyydystetty kalaa ja kerätty marjoja, mutta toisin kuin monessa muussa paikassa, luonto on täällä pysynyt sitkeästi vastustavana. Ihmiset ovat kulkeneet täällä, mutta he eivät ole koskaan täysin kesyttäneet tätä maastoa. Se on ollut suoja ja turvapaikka, mutta myös kunnioitusta herättävä erämaa. Tämän alueen luonnonsuojelun merkitys onkin siinä, että se on pysäyttänyt kellon. Se on säilyttänyt palasen sitä alkuperäistä, kosketonta Suomea, jota on muualla jo pitkältä aikaa raivattu pois. Mutta tiedättehän, että jokaisella tällaisella paikalla on myös omat salaisuutensa. Vanhat tarinat kertovat, että syvissä suonneissa ja järven tummissa vesissä asuu jotain, mitä ei voi selittää pelkällä biologialla. Paikalliset ovat puhuneet metsän hengistä ja varjoista, jotka seuraavat kulkijaa, jos hän ei osoita riittävää kunnioitusta metsän hiljaisuudelle. On sanottu, että tietyissä kohdissa Hakjärven rantaa raja ihmisten ja toisen maailman välillä on ohuempi kuin muualla. Ehkä se on vain mielikuvitusta, tai ehkä se on sitä alkukantaisempaa pelkoa ja ihmetystä, joka meissä kaikissa vielä asuu, kun seisomme yksin valtavan luonnon keskellä. Täällä myytit ja todellisuus kietoutuvat yhteen sammaleen tavoin, ja juuri se tekee tästä paikasta niin mystisen. Nyt, kun olemme tunteneet tämän paikan sielun, kutsun teidät jatkamaan matkaa. Mutta teen teille ehdotuksen: kävelkää seuraavan kilometrin ajan täydellisessä hiljaisuudessa. Älkää puhukoon, älkää katsoko puhelimiinne, vaan kuunnelkaa. Kuunnelkaa, mitä metsä yrittää kertoa teille juuri nyt. Kun saavumme seuraavalle näköalapaikalle, voitte kertoa minulle, mitä löysitte. Muistakaa, että olemme täällä vain vieraita, ja paras tapa kokea Hakjärvi on antaa sen itse ohjata meitä. Mennäänpä, hiljaa ja kunnioittavasti, syvemmälle tähän vihreään katedraaliin.