Kuuntele opastus
(Opas pysähtyy Kuningasajatuksen eteen, katsoo hetken ympärilleen ja ottaa rennon, mutta kutsuvan asennon. Hän puhuu rauhallisesti, antaen sanojen maustaa tunnelmaa.)
Katsokaa tätä paikkaa. Täällä, kaupungin sykkeessä, on kuin olisi pieni saareke, jossa aika hidastuu. Kun seisomme tässä, voitte melkein tuntea ilmassa sen tietynlaisen sähköisyyden, joka syntyy, kun suuri äly ja rajaton mielikuvitus kohtaavat. Tämä ei ole vain rakennus tai muistomerkki, vaan se on portti yhteen Suomen historian kiehtovimmista mielistä. Mika Waltari ei ollut vain kirjailija, hän oli maailmanmatkaaja, psykologi ja ihminen, joka kykeni näkemään tuhansien vuosien taakse. Täällä, Kuningasajatuksen äärellä, me emme puhu vain paperista ja musteesta, vaan vallasta, ihmisluonnosta ja siitä ikuisesta kaipuusta ymmärtää, mitä tarkoittaa olla ihminen – oli kyse sitten muinaisesta Egyptistä tai modernista Helsingistä.
Mutta mennäänpä syvemmälle siihen, mistä tämä kaikki kumpuaa. Waltari oli mestari rakentamaan maailmoja, ja hänen tunnetuin teoksensa, Sinuhe egyptiläinen, ei syntynyt tyhjästä. Se oli vuosien intensiivisen tutkimustyön ja historiallisen analyysin tulos. Kun puhumme Kuningasajatuksesta, puhumme siitä visionäärisestä kyvystä, jolla Waltari yhdisti historiallisen tarkkuuden ja universaalit totuudet. Hän ymmärsi, että vaikka vaatteet ja kieli vaihtuvat, ihmisen ahneus, rakkaus, pelko ja valtahimo pysyvät samoina vuosituhansia. Hän ei kirjoittanut historiaa vain historian vuoksi, vaan hän käytti menneisyyttä peilinä, josta meidän on tarkoitus katsoa itseämme. Hän haastoi lukijansa pohtimaan, kuka on todellinen kuningas ja mikä on vallan hinta. Se oli älyllistä ekyristelyä parhaimmillaan, jossa jokainen yksityiskohta oli hiottu tarkasti, jotta tarina tuntuisi todelta, vaikka se sattuisi sijoittumaan kauas nykyajasta.
Tämän paikan ympärille on kuitenkin kasvanut myös tietynlaista mystiikkaa. Sanotaan, että Waltarin kirjoitusprosessi oli lähes rituaalinen, ja että hän kykeni uppoutumaan hahmoihinsa niin syvästi, että raja kirjoittajan ja hahmon välillä hämärtyi. On kiehtovaa miettiä, mitä ajatuksia häntä vaivasi juuri täällä, kun hän muotoili visioitaan maailmanvallasta ja yksilön pienuudesta suuren koneiston edessä. Onko tämä paikka vain kunnianosoitus, vai onko se ikään kuin ankkuri, joka pitää kiinni niistä filosofisista kysymyksistä, joihin ei ole yhtä oikeaa vastausta? Salaisuus ei ehkä ole siinä, mitä hän kirjoitti, vaan siinä, miten hän sai meidät tuntemaan itsemme osaksi jotain paljon suurempaa ja vanhempaa kuin oma lyhyt elämämme.
Nyt kun me olemme tässä, haluan teidän tekevän yhden asian. Sulkekaa silmänne hetkeksi ja kuvitelkaa itsenne Sinuhen sapatiloihin tai muinaisen hovin juonitteluun. Tuntikaa se jännite, kun kohtalo on päätymässä. Kun avaatte silmänne, katsokaa tätä ympäristöä uudestaan. Huomaatteko, kuinka kaupungin melu muuttuu taustahälyksi ja tämä hetki muuttuu osaksi suurempaa jatkumoa? Kiitos, kun kuljitte tämän pienen historiallisen matkan kanssani. Toivon, että vietätte täällä vielä hetken omassa rauhassa ja annatte Kuningasajatuksen herättää teissä omia kysymyksiä siitä, mikä teidän elämänne suuri tarina on. Olkaa hyvä, tutkikaa kohdetta rauhassa.