Marocco

(Hengitä syvään, hymyile ryhmälle ja elehdi käsin ikään kuin avaisit ovea uuteen maailmaan.) Katsokaa ympärillenne. Haistatteko sen? Se on sekoitus paahteista hiekkaa, makeaa minttuteetä ja satojen vuosien takaisia mausteita, jotka leijuvat ilmassa. Me emme ole vain saapuneet maahan, vaan olemme astuneet sisään elävään museoon. Marokko ei ole vain kohde kartalla, se on aistien hyökkäys. Kun kuljemme Marrakeshin punaisilla muureilla tai eksymme Fezin labyrinttimaiseen medinaan, aika tuntuu taipuvan. Täällä jokainen kapea kuja ja jokainen uinuva sisäpiha kuiskailee tarinoita. Tervetuloa paikkaan, jossa Atlantin raikkaus kohtaa Saharan polttavan hiljaisuuden ja jossa jokainen askel vie meidät syvemmälle Afrikan ja Välimeren risteyskohtaan. Mutta jotta ymmärtäisimme tämän maan sielun, meidän on katsottava pinnan alle. Marokko on aina ollut silta. Se on ollut berberien, alkuperäiskansojen, koti jo kauan ennen kuin ensimmäinenkään arabilaisten karavaani saapui näille rannoille. Kun katsotte esimerkiksi Fezin vanhaa kaupunkia, te katsotte maailman suurinta autotonta kaupunkialuetta, joka on säilyttänyt keskiaikaisen rakenteensa lähes koskemattomana. Täällä tiede ja uskonto kohtasivat Al-Qarawiyyin yliopistolla, jota pidetään maailman vanhimpana jatkuvasti toimineena oppilaitoksena. Ajatelkaa sitä, kun Eurooppa oli vielä pimeydessä, täällä kirjoitettiin jo tähtitieteen ja matematiikan traktaatteja. Myöhemmin almoravidit ja almohadit rakensivat valtavia imperiumeja, jotka ulottuivat Espanjan shoresse asti. Se näkyy vieläkin arkkitehtuurissa, noissa geometrisissa zellij-mosaiikeissa, joissa ei ole yhtään suoraa viivaa, koska vain Jumalan uskotaan olevan täydellinen. Sitten on tietysti se, mitä oppaat eivät aina kerro heti ensimmäisellä kierroksella. Marokossa historia ei ole vain kivessä, vaan myyteissä. On sanottu, että Atlasvuorten huipulla, siellä missä lumi peittää huiput, asuu muinaisia henkiä, jinnejä, jotka vartioivat vuorten salaisuuksia. Mutta katsokaapa tarkemmin näitä hienostuneita riadeja, näitä piilotettuja puutarhoja. Niiden salaisuus on yksityisyys. Ulkopuolelta talot näyttävät vain sokeilta, ruskeilta muureilta, mutta kun astutte kynnyksen yli, avautuu paratiisi: suihkulähteitä, appelsiinipuita ja hiljaisuutta. Tämä on Marokon syvin metafora: todellinen kauneus ja rikkaus on piilotettu katseilta, se on tarkoitettu vain niille, jotka osaavat koputtaa oikeaan oveen ja odottaa kärsivällisesti. Joten, kun me nyt lähdemme kulkemaan, pyydän teitä yhtä asiaa. Älkää yrittäkö hallita tätä matkaa tai löytää nopeinta reittiä pisteestä A pisteeseen B. Marokossa paras tapa löytää perille on nimittäin eksyä. Anna tuoksujen ohjata sinua, anna kauppiaiden huutojen rytmittää askeltasi ja anna itsesi hukkua värien meriin. Me emme ole täällä vain näkemässä nähtävyyksiä, vaan kokemassa historian, joka hengittää yhä jokaisessa tiilessä ja jokaisessa teekupillisessa. Oletteko valmiita? Mennään, katsotaan mitä kulman takana odottaa.