Muurainkallionpuisto

Tervetuloa ihmiset, astukaapa hieman lähemmäs. Pysähdytään tässä kohti ja hengitetään syvään. Tunnetteko, miten kaupungin syke ja liikenteen kohina hiljenevät juuri tässä paikassa? Olemme saapuneet Muurainkallionpuistoon, ja kymmenen vuoden opasuran kokemuksella voin luvata teille yhden asian: tämä ei ole vain tavallinen lähimetsä tai viheralue. Tämä on aikakone. Katsoessanne näitä rosoisia, sammaloituneita kallionjyrkänteitä ja vanhoja kilpikaarnaisia mäntyjä, näette maiseman, joka on muovautunut tuhansien vuosien aikana. Jalkojemme alla oleva peruskallio on todistanut ihmiselämän käänteitä aina esihistoriasta nykypäivän urbaaniin arkeen. Antakaa katseenne kiertää ympäröivässä luonnossa ja kuulostelkaa tuulen suhinaa puunlatvoissa. Tänään me emme vain kävele luonnossa, vaan astumme sisään kerroksittaiseen historiaan, jossa jokaisella kivellä ja kalliomerkillä on oma tarinansa kerrottavana. Sukelletaanpa hieman syvemmälle menneisyyteen. Jotta ymmärrämme tätä paikkaa, meidän täytyy palata ajassa taaksepäin noin kymmenen tuhatta vuotta. Silloin viimeisin mannerjäätikkö alkoi perääntyä ja sulamisvedet velloivat tässä yllämme. Tämä Muurainkallio, jonka päällä nyt seisomme, oli aikoinaan piskuinen, uljas saari muinaisen Yoldiameren aalloissa. Kun maa pikkuhiljaa kohosi, merenpinta vetäytyi ja paljasti nämä massiiviset silokalliot, joissa voitte edelleen nähdä jään uurtamat halkeamat. Ajan kuluessa ihminen löysi tiensä näille rannoille. Ensin tulivat kivikauden kalastajat ja hylkeenpyytäjät, jotka käyttivät näitä korkeita kalliokohtia tähystyspaikkoina ja merkkipaikkoina myrskyisellä merellä. Myöhemmin, vuosisatojen saatossa, alue muuttui maatalousvaltaisemmaksi. Näitä kallioita ympäröivät notkot raivattiin pelloksi ja laitumeksi, ja kalliomänniköt tarjosivat rakennushirsiä sekä polttopuuta lähitaloille. Jos katsotte tarkkaan tuonne kallion reunaan, voitte nähdä vanhoja kivenhakkaajien jälkiä. 1800- ja 1900-lukujen taitteessa näistä pientareista louhittiin kiveä rakennusten kivijalkoihin. Tämä paikka on siis toiminut ihmisen suojana, elannon lähteenä ja raaka-aineena satojen vuosien ajan. Mutta jokaisella kiehtovalla paikalla on myös omat salaisuutensa ja myyttinsä. Oletteko koskaan miettineet, mistä puisto on saanut nimensä, Muurainkallio? Muurainhan tunnetaan paremmin lakkana tai hillana, suon kultana. Miten ihmeessä pohjoisen soiden arvokas marja liittyy eteläiseen, kuivaan ja karuun kallioon? Tarina kertoo, että satoja vuosia sitten kallion juurella sijaitsevassa kosteassa notkelmassa kasvoi poikkeuksellisen rikas muurainkasvusto, jota pidettiin paikallisten keskuudessa lähes taianomaisena. Uskomuksen mukaan tämä pikkusuo oli haltijoiden suojelema, ja sen marjat tuottivat terveyttä ja onnea sille, joka löysi ne eksymättä metsään. Vanha kansa risti paikan Muurainkallioksi kunnioittaakseen tätä luonnon omaa aarretta. Sanotaan myös, että tässä kalliossa on erityinen kaivo tai syvänne, johon kerääntynyt vesi ei koskaan kuivunut edes kuumimpina kesinä. Paikalliset uskoivat, että kallion uumenissa asui maahinen, joka piti huolta alueen tasapainosta ja puhtaudesta. Ja tässä tulee päivän suurin yllätys. Vaikka ympäröivä kaupunki on kasvanut, tiivistynyt ja muuttunut ympärillämme vauhdilla, tämä kallioalue on säilynyt lähes koskemattomana saarekkeena. Suurin yllätys piileekin siinä, että Muurainkallionpuisto oli vähällä joutua 1970-luvulla täysin kerrostalojen ja tiestön alle. Alue kuitenkin säästyi asukkaiden sitkeän puolustuksen ja sen poikkeuksellisen luontoarvon ansiosta – täältä löytyy nimittäin edelleen harvinaisia jäkälälajeja ja vanhoja kalliokoloja, jotka tarjoavat kodin monille uhanalaisille eliöille. Tämä paikka on siis todellinen voitonmerkki luonnon ja ihmisen rinnakkaiselosta. Nyt, kun jatkamme matkaamme puiston polkuja pitkin, haastan teidät pitämään silmät auki. Katsokaa jalkoihinne, katsokaa puunlatvoihin ja antakaa tämän historiallisen hiljaisuuden puhua teille. Kiitos teille tästä hetkestä – matkamme jatkuu!