Muurainkallionpuisto

Tervetuloa mukaan, hyvät ystävät. Pysähdytäänpä tässä heti aluksi hetkeksi paikoilleen ja hengitetään syvään. Aistitteko, miten tuoreen havupuumetsän ja sammalen tuoksu kohtaa kallioperän huokuvan, viileän ilman? Tämä on Muurainkallionpuisto. Vaikka arjen kiireet, tiet ja moderni kaupunkielämä ovat vain muutaman askeleen päässä, täällä saavumme kuin täysin toiseen maailmaan. Olen toiminut oppaana jo kymmenen vuotta, mutta tällaiset urbaanit luontokeitaan jaksavat sykähdyttää minua kerta toisensa jälkeen. Tämä ei nimittäin ole mikä tahansa pieni viheralue tai tavallinen lähiömetsikkö. Tämä jylhä kallio ja sitä ympäröivä luonto ovat todistaneet vuosituhanten ajan tapahtumia, jotka ovat muovanneet koko tätä seutua. Katsokaa jalkojenne alle, näitä rosoisia ja jäkäläisiä kalliomuotoja. Seisomme kirjaimellisesti historian päällä. Lähdetäänpä yhdessä kurkkaamaan, mitä kaikkia tarinoita tämä paikka kätkee sisäänsä. Kun katsomme tätä jylhää kallioseinämää, meidän täytyy peruuttaa ajassa taaksepäin, todella kauas taaksepäin. Yli kymmenentuhatta vuotta sitten tämä koko alue makasi valtavan, kilometrien paksuisen mannerjäätikön alla. Kun jää jääkauden lopussa suli ja vetäytyi, sen valtava paine ja liike hioivat Muurainkallion pinnan tällaiseksi kuin sen tänään näemme. Silloin tämä kallio oli vain pienen pieni, tyrskyjen piiskaama luoto muinaisen Yoldiameren aalloissa. Vuosisatojen kuluessa maa kohosi, merenpinta pakeni ja entisestä saaresta tuli osaksi mannermaata. Kasvillisuus valtasi kallion; ensin tulivat sitkeät jäkälät ja sammalet, sitten männystä tuli alueen valtias. Kun ensimmäiset ihmiset asettuivat näille seuduille satoja vuosia sitten, tällaiset korkeat kalliot olivat elintärkeitä. Ne toimivat maisemassa maamerkkeinä, tähystyspaikkoina ja talonpojille jopa karjan laitumina. Myöhemmin, kun asutus laajeni ja teitä raivattiin, monet lähimetsät katosivat, mutta Muurainkallio säilyi. Se jäi koskemattomaksi vihreäksi saarekkeeksi keskelle muuttuvaa maailmaa, muistutukseksi siitä rannikkoluonnosta, joka täällä vallitsi ennen asutuksen leviämistä. Tämä kallio on nähnyt jääkauden sulamisvedet, esi-isiemme askeleet ja lopulta nykyisen kaupungin synnyn. Jokaisella vanhalla luontokohteella on myös omat salaisuutensa, eikä Muurainkallio ole poikkeus. Paikan nimi, Muurainkallio, viittaa tietysti muuraimeen eli hillaan, tuohon pohjoisen kultaiseen marjaan. Se herättää mielenkiintoisen kysymyksen: onko täällä kallion kosteissa notkelmissa todella kasvanut aikoinaan suomuuraimia, vai liittyykö nimeen jotain vanhempaa symboliikkaa? Ennen vanhaan uskottiin, että korkeilla ja jyrkillä kallioilla oli omat haltijansa. Kansanperinteessä tällaiset syrjäiset kalliokielekkeet olivat paikkoja, joihin vetäydyttiin turvaan vaaran uhatessa – olipa kyseessä sitten vanhat levottomuudet tai vain tarve päästä hetkeksi omaan rauhaan. Tarina kertoo, että kun pysähtyy kallion syvän halkeaman kohdalle ja on täysin hiljaa, voi kuulla maahisten kuiskauksen. Kyseessä on tietysti vain tuulen humina männyissä, mutta kun katsoo näitä kiemurtelevia puunjuuria ja vanhoja pintoja hämärän aikaan, on helppo ymmärtää, miksi esi-isämme näkivät tällaisessa luonnossa jotain yliluonnollista. Ja tässä tulee kenties alueen suurin yllätys. Vaikka olemme lähes kaupungin syleilyssä, tämä kallioalue muodostaa täysin oman mikoilmastonsa. Kuumana kesäpäivänä tämä tumma kallioperä varastoi itseensä valtavasti lämpöä ja luovuttaa sitä hitaasti syksyyn saakka. Tämä luo ainutlaatuisen turvapaikan monille harvinaisille hyönteisille ja jäkälille, joita ei tapaa enää mistään muualta lähialueelta. Muurainkallionpuisto ei siis ole vain muisto menneisyydestä, vaan se on elävä ja hengittävä silta nykyhetkeen. Kiitos teille, että olitte mukana tällä pienellä matkalla. Haastan teidät nyt kävelemään vielä kallion korkeimmalle kohdalle, vetämään keuhkot täyteen ilmaa ja katsomaan tätä maisemaa uusin silmin. Muistakaa, että jokainen kivi ja puu täällä kantaa mukanaan tarinaa.