Muurainkallionpuisto

Tervehdys kaikille ja lämpimästi tervetuloa! Pysähdytäänpä hetkeksi tähän. Hengittäkää oikein syvään. Aistitteko, miten kaupungin arkinen syke ja liikenteen kohina yhtäkkiä hälvenevät, kun astumme tänne Muurainkallionpuiston siimekseen? Täällä, vanhojen mäntyjen kätköissä ja ikiaikaisen peruskallion päällä, ilma tuntuu heti toiselta. Se tuoksuu neulasilta, tuoreelta sammaleelta ja auringon lämmittämältä kalliolta. Olen toiminut oppaana jo kymmenen vuotta, ja tämä paikka on aina ollut yksi lempikohteistani juuri sen ainutlaatuisen, pysäyttävän tunnelman vuoksi. Muurainkallionpuisto ei ole mikä tahansa viheralue lähiön kyljessä, vaan se on ajaton keidas. Katsokaa näitä mahtavia kallionmuotoja ja matalia jäkälämättäitä – ne kutsuvat meitä astumaan ajassa taaksepäin, paikkaan, jossa urbaani nykyaika ja koskematon luonto kohtaavat saumattomasti. Kun katsomme tätä jalkojemme alla avautuvaa kalliota, katsomme itse asiassa satojen miljoonien vuosien takaiseen historiaan. Mutta tämä maisema, jonka tänään näemme, muotoutui lopullisesti noin kymmenentuhatta vuotta sitten viimeisimmän jääkauden vetäytyessä. Kuvitelkaa mielessänne valtava, kilometrien paksuinen jäämassa, joka hitaasti mutta pysäyttämättömästi liikkui tämän maan yli. Se hioi jyrkät kalliot pehmeän pyöreiksi ja jätti niihin syviä uurteita, joita voitte edelleen tunnustella sormillanne tuossa aivan vieressänne. Kun jää suli, tämä kallio oli pienen pieni saari tai luoto silloisessa myrskyisässä meressä. Vuosisatojen ja maankohoamisen myötä vedet väistyivät, ja kasvusto valtasi alan. Sitten saapuivat ihmiset. Täällä eteläisen Suomen kalliometsissä ihmisen kädenjälki on pitkään ollut hienovaraista: kallioilta haettiin marjoja, polttopuuta ja karjalle laidunmaata. Sodan ja teollistumisen aikoina tällaiset korkeat kalliot toimivat myös tärkeinä tähystys- ja suojapaikkoina. Muurainkallion kivinen ja haastava maasto on toiminut luonnollisena suojamuurina, joka on säästynyt suurimmalta rakentamiselta ja säilyttänyt palan alkuperäistä kallioluontoa meidän päiviimme asti. Jokaisella kalliolla ja metsäläntillä on omat salaisuutensa, niin myös tällä. Oletteko muuten miettineet tämän puiston nimeä, Muurainkallio? Muurainhan tarkoittaa hillaa tai lakkaa, tuota soiden arvoikkainta kultaa. Mutta miksi ihmeessä kuiva ja jylhä peruskallio on nimetty suomarjan mukaan? Vanha kansanperinne ja paikallistarinat tietävät kertoa, että kallion juurella sijaitsi aikoinaan pienen pieni, lähes huomaamaton korpipainanne. Vanha kansa uskoi, että tällaiset paikat, joissa jyrkkä kallio ja tiheä suo kohtasivat, olivat metsänhaltijoiden ja hiisien valtakuntaa. Tarinan mukaan tämä paikka oli niin suojaisa ja taianomainen, että siellä kasvoi muuraimia jopa kuivimpina kesinä. Paikalliset asukkaat välttivät kalliolle nousemista iltahämärissä, sillä uskottiin, että tuulen huminassa kuului haltijoiden kuiskeita ja että kallio varjeli tarkasti omia kätköjään. Tänäkin päivänä, jos pysähtyy kuuntelemaan tuulen suhinaa mäntyjen latvuksissa, voi melkein aistia sen vanhan maailman mystiikan. Ja tässä tulee illan yllätys: kaiken tämän urbaanin kehityksen keskellä tämä luontolaikku kätkee sisäänsä valtavan elämän monimuotoisuuden. Nämä vaatimattoman näköiset jäkälät ja sammalet, joita jalkojemme juuressa kasvaa, muodostavat poikkeuksellisen herkiä mikro-ekosysteemejä. Ne toimivat kaupunkiluonnon omina ilmanpuhdistimina täysin ilmaiseksi joka ainut päivä, ja niiden joukossa elää lajeja, joita et muualta kaupungista löydä. Tämä puisto ei siis ole vain muisto menneisyydestä, vaan se on kaupunkimme elävä keuhko. Kiitän teitä kaikkia mielenkiinnosta! Ottakaa nyt hetki aikaa, kävelkää hieman ylemmäs kalliolle, ihastelkaa maisemaa ja antakaa tämän paikan rauhan tarttua teihin. Kiitos!