*(Opas pysähtyy leikkipuiston reunalle, katsoo ympärilleen ja hymyilee ryhmälle. Hän elehtii kädellään ympäröivää metsää ja leikkivälineitä.)*
Katsokaas tätä paikkaa. Ensisilmäyksellä me ollaan vain tavallisessa leikkipuistossa, missä lasten nauru kaikuu ja hiekka pöllyää kenkien alla. Mutta jos te suljette silmänne hetkeksi ja kuuntelette tuulen huminaa noissa Kirstinharjun puissa, niin huomaatte, että täällä on jotain sellaista, mitä ei näe pelkällä silmällä. Tässä ilmassa on kerroksia. Se on sekoitus nykyajan huolettomuutta ja jotain paljon vanhempaa, jotain sellaista hiljaista voimaa, joka on vartioinut tätä harjua vuosisatoja. Tervetuloa paikkaan, jossa luonto ja kaupungin historia kohtaavat tavalla, joka saa ihmisen tuntemaan itsensä pieneksi, mutta samalla osaksi jotain suurempaa jatkumoa.
Tämä harju, jolla nyt seisomme, ei ole syntynyt sattumalta. Me puhutaan täällä geologisesta perinnöstä, jääkauden jättämistä muodoista, jotka ovat määrittäneet, miten ihminen on tämän maan valloittanut. Ennen kuin täällä oli leikkikeinoja ja hoidettuja polkuja, tämä alue oli villiä, lähes läpäisemätöntä metsää ja suo-aluetta. Historian harrastajana männen aina miettimään, ketkä täällä kulkivat ennen meitä. Täällä on kuljettu lyhenteitä, pakoiltu vihollisia ja etsitty suojaa luonnon syleilystä. Harjun korkeuserot ovat toimineet luonnollisina maamerkkeinä ja puolustusasemina. Kun katsotte noita mäenrinteitä, kuvitelkaa ne ajat, jolloin täällä ei ollut sähkövaloja, vaan vain nuotion loimu ja tähdet opastivat tietä. Tämä maa on imenyt itseensä sukupolvien työn, hien ja ehkä myös kyyneleet, ja se on säilyttänyt ne kaikki syvällä juuristoissaan, vaikka päälle on rakennettu kaupunki.
Mutta tiedätteksitte te, että Kirstinharjun ympärille on liitetty tarinoita, joita ei löydy virallisista historiankirjoista? Vanhat paikalliset puhuivat joskus ”harjun hiljaisuudesta”, eräänlaisesta mystisestä energiasta, joka saa ihmisen pysähtymään. Sanottiin, että tietyissä kohdissa harjua raja näkyvän ja näkymättömän maailman on ohut. Myytit kertovat vaeltajista, jotka ovat eksyneet sumussa ja päätyneet keskustelemaan olentojen kanssa, jotka eivät ole tästä ajasta. Ehkä kyse on vain mielikuvituksesta, tai ehkä tämä paikka on todella säilyttänyt palasen siitä muinaisesta magiasta, jota me nykyihmiset olemme unohtaneet. Leikkipaikka on rakennettu tänne juuri siksi, että lapset vaistoavat tämän luonnon voiman; heille tämä ei ole vain hiekkalaatikko, vaan portti seikkailuun ja tuntemattomaan.
Nyt kun me ollaan tässä, haluan teidät kokeilemaan yhtä juttua. Menkää jokainen omillanne hetkeksi noiden suurten puiden katveeseen. Koskettakaa kaarnaa, tunkakaa hiekka varpaiden välissä ja yrittäkää kuulla se, mitä harju haluaa kertoa. Älkää kiirehtikö. Anna tämän paikan rauhan laskeutua harteillenne. Kun palaatte takaisin, huomaatte ehkä, että maailma näyttää vähän erilaiselta. Kiitos, kun kuljitte kanssani tämän pienen historiallisen ja mystisen matkan. Nauttikaa nyt tästä hetkestä, tästä luonnosta ja siitä hiljaisuudesta, joka on täällä aina ollut ja tulee olemaan vielä pitkään meidän jälkeemme.
"Automaattisesti haettu luonto-kohde."