Valtuustopiha

*(Opas pysähtyy Valtuustopin pihan keskelle, ottaa rennon asennon ja katsoo ryhmää hymyillen. Hän antaa luonnon äänien täyttää hetken ennen kuin aloittaa matalalla, kutsuvalla äänellä.)* Katsokaapa ympärillenne. Täällä, tämän vehreyden keskellä, on jotain sellaista, mitä ei heti huomaa, jos vain kiirehtii ohi. Tuntuuko teistäkin siltä, että ilma on täällä hieman tiheämpää, ikään kuin se kantaisi mukanaan muistoja? Tämä Valtuustopiha ei ole vain kasa puita ja nurmikkoa, vaan se on kuin kaupungin oma hiljainen arkisto. Kun suljete silmänne, voitte melkein kuulla kaupungin kohinan vaimentuvan ja korvata sen kaukaisella vaunujen kolinalla tai kenkien kopinalla kivetyksellä. Täällä luonto on ottanut vallan, mutta se ei ole pyyhkinyt pois historiaa, vaan se on kietonut sen syleilyynsä, suojellen sitä nykyajan kiireeltä. Jos mennään syvemmälle tähän paikkaan, niin me ollaan itse asiassa päätösten ja vallan polttopisteessä. Nimi Valtuustopiha ei tulle ole sattumalta. Täällä on aikanaan käyty keskusteluja, jotka ovat muovanneet tämän kaupungin kasvoja. Kuvitelkaa itsenne vuosikymmenten taakse, aikaan, jolloin täällä kulki kaupungin herrat ja rouvat, mustissa puvuissa ja hattuissa, kantaen mukanaan raskaita salkkuja ja vielä raskaampia vastuita. Täällä on suunniteltu katuja, päätetty rakennusluvista ja kenties kiistelty siitä, mihin suuntaan kaupungin pitäisi kehittyä. Jokainen täällä kasvava puu on nähnyt nämä salaiset kuiskaukset ja ne hetket, kun vaikeat päätökset on tehty ennen kuin ne on lyöty virallisiksi pöytäkirjoihin. Se on ollut valtaistuin, mutta luonnon ehdoilla, jossa puistomainen ympäristö on tarjonnut tarvittavan happea ja rauhaa poliittiseen peliin. Mutta tiedättehän te, että jokaisella tällaisella paikalla on myös oma varjopuolensa, jokin salaisuus, jota ei kirjoiteta oppikirjoihin. Paikallisten keskuudessa on aina kuiskattu, että Valtuustopin pihan alla tai sen syvissä juuristoissa lepää jotain, mitä ei haluttu virallisesti tunnustaa. On puhuttu kadonneista asiakirjoista, jotka on haudattu maahan, tai kenties jostain salaisesta käytävästä, joka on johtanut suoraan päätöksentekijöiden kammioihin. Jotkut sanovat, että tietyissä valon kulmissa, juuri ennen hämärää, voi nähdä hahmoja, jotka eivät kuulu tähän aikaan. Ne ovat kuin historian kaiut, jotka valvovat edelleen, että täällä vallitsee järjestys. Se on tietysti myyttiä, tai ehkä vain kaupungin tapa muistaa ne ihmiset, jotka tekivät työtään suljettujen ovien takana, mutta se tuo paikkaan tiettyä mystiikkaa, eikö vain? Nyt kun me olemme tunteneet tämän paikan sielun, haluan haastaa teidät. Älkää vain kävelkö tästä pois, vaan pysähtykää vielä hetkeksi. Etsikää ympäriltänne se yksi yksityiskohta – ehkä se on tietty kiven halkeama tai puun vääntynyt oksa – joka näyttää teidän mielestänne siltä, että se kätkee sisäänsä jonkin salaisuuden. Kun löydätte sen, miettikää, mitä te itse kirjoittaisitte tämän kaupungin näkymättömään historiaan. Kiitos, että kuljitte kanssani tämän pienen aikamatkan läpi. Voitte nyt jatkaa matkaanne, mutta muistakaa, että Valtuustopiha pysyy täällä, kuuntelemassa ja muistamassa meitäkin.