Luku 1
(Opas pysähtyy, kääntyy ryhmän puoleen ja levittää kätensä ympäröivän luonnon suuntaan. Äänensävy on kutsuva, hieman salaperäinen.)
Katsokaa ympärillenne. Täällä, missä puut humisevat ja ilma tuntuu hieman tiheämmältä, luonto on ottanut takaisin sen, minkä ihminen kerran yritti hallita. Tervetuloa Salakuljettajanpuistoon. Ensimmäinen asia, mitä haluan teidän tekevän, on sulkea silmänne hetkeksi ja kuunnella. Unohdakaa kaupungin melu ja kiire. Kuulkaa tuon tuulen suhina lehvissä – se ei ole vain tuulta, vaan se on kuin kuiskaus menneisyydestä. Täällä, näiden polkujen ja tiheikköjen keskellä, on vallinnut aikanaan hiljaisuus, joka ei johtunut autioisuudesta, vaan tarkoituksellisesta piilottelusta. Täällä on hengitetty pidätettyä henkeä, ja jokainen napsahtava oksa on saattanut tarkoittaa joko voittoa tai vankeutta.
Mutta mennäänpä syvemmälle siihen, mitä täällä oikein tapahtui. Meidän on ymmärrettävä aika, jolloin valtion laki ja kansan tarpeet eivät kohdanneet. Verot olivat kovia ja säädökset tiukkoja, mikä loi täydelliset puitteet varjotaloudelle. Salakuljetus ei ollut vain rikollisuutta, vaan se oli monelle elinehto ja yhteisöllinen kapina. Tässä maastossa, joka näyttää meille nyt vain rauhalliselta puistolta, kulki aikanaan näkymättömiä reittejä. Tavara – olipa se sitten kiellettyä alkoholia, tupakkaa tai muita arvotavaroita – liikkui öisin, kun kuunvalo oli juuri sopivaa ja tullivartijat olivat kauempana. Salakuljettajat tunkivat jokaisen kiven, kuopan ja pensaan. He eivät olleet vain kuljettajia, vaan maaston mestareita, jotka osasivat lukea luontoa paremmin kuin kukaan muu. He hyödynsivät tätä nimenomaista maastoa, koska se tarjosi luonnollisia suojia ja nopeita pakoreittejä, joita viranomaiset eivät osanneet seurata.
Ja tässä tulee se kaikkein kiehtovin osa, eli salaisuudet ja myytit. Sanotaan, että osa tavarasta ei koskaan saavuttanut määränpäätään. On kerrottu tarinoita salaisista kätköistä, maanalaisista onkaloista tai tarkkaan valituista puun koloista, joihin arvokkaimmat lastit oli kätketty hätätilanteiden varalle. Osa näistä tarinoista on ehkä vain paikallista kansanperinnettä, mutta kun seisotte tässä, on vaikea olla tuntematta, että jokin on vielä täällä. Salakuljettajat olivat omassa maailmassaan, jossa luottamus oli kaikki kaikessa. Yksi väärä sana tai yksi petturi, ja koko verkosto mureni. Myytit kertovat miehistä, jotka katosivat metsään ikuisiksi ajoiksi, ja kätköistä, jotka odottavat yhä löytäjäänsä. Se on sellaista historiaa, jota ei kirjoiteta oppikirjoihin, vaan jota siirretään kuiskauksina sukupolvelta toiselle.
Nyt, kun me jatkamme matkaamme eteenpäin, haluan teidän kokeilevan jotain. Älkää vain kävelkö polkua pitkin, vaan katsokaa ympärillenne sillä samalla tavalla kuin ne yön kulkijat katsahtivat. Mietikää, missä te itse piiloutuisitte, jos tullivartija olisi kintereillänne. Tunnustakaa se jännitys, joka tässä ilmassa yhä väreilee. Salakuljettajanpuisto ei ole vain kokoelma puita ja pensaita, vaan se on elävä muistomerkki ihmisen kekseliäisyydelle ja halulle uhmata sääntöjä. Toivon, että viette tämän tunnelman mukananne myös kotiin ja muistatte, että historian mielenkiintoisimmat tarinat löytyvät usein juuri sieltä, missä ei näy mitään merkkejä ihmisestä. Mennäänpä nyt katsomaan tuota seuraavaa polkua.
