Luku 1
(Opas pysähtyy Bulevardilla apteekin eteen, elehtii kädellään rakennuksen julkisivua ja laskee ääntään hieman, jotta ryhmän huomio kiinnittyy.)
Katsokaa tätä rakennusta. Pysähdytään hetkeksi ja hengitetään tätä Bulevardin tunnelmaa. Jos suljetta silmänne, voitte melkein kuulla hevoskärryjen kopinan mukulakivillä ja tuntea ilmassa sekoituksen vastapaahdetusta kahvista, tervasta ja jostain kaukaisesta, eksoottisesta mausteesta. Me seisomme nyt paikan päällä, jossa tiede ja taikuus kohtasivat kauan ennen kuin modernit lääkkeet tulivat liukuhihnalle. Apteekki Bulevardi ei ole vain myymälä, se on aikakone. Täällä seinät ovat imeneet itseensä vuosikymmenien huolet, toiveet ja salaisuudet. Tunnitteko tuon tietyn tuoksun, joka viipyy tällaisissa vanhoissa apteekeissa? Se on yhdistelmä eetteriä, kuivattuja yrttejä ja sellaista arvokkuutta, jota ei voi ostaa rahalla, vaan jonka vain aika voi luoda.
Mutta mennäänpä syvemmälle historiaan. Kun Bulevardi nousi Helsingin seurasivuksi, apteekit olivat kaupungin sivistyskeskuksia. Täällä ei vain ostettu pilleriä, vaan täällä konsultoitiin kaupungin oppineimpia miehiä. Miettikää niitä vanhoja hyllyjä, jotka ulottuvat kattoon asti, ja niitä massiivisia, käsinpuhallettuja lasipulloja, joissa säilytettiin kaikkea mahdollista: opiumia, arsenikkia ja harvinaisia kasviuutteita eteläisistä meri- ja viidakkomaista. Apteekkari oli tuolloin lähes alkemisti. Hän sekoitti lääkkeet käsin, puniten jokaisen milligramman tarkasti messinkivaa’alla. Se oli aikaa, jolloin lääkitys oli henkilökohtaista taidetta. Täällä on käyty keskusteluja, jotka ovat vaikuttaneet Helsingin yläluokan terveyteen ja ehkä jopa mielialaan. Jokainen nurkkaus tässä tilassa kantaa muistoa ajasta, jolloin lääketiede oli vielä täynnä mystiikkaa ja kokeiluja.
Ja tässä kohtaa tarina muuttuu hieman salaperäiseksi. Vanhoissa apteekeissa on aina ollut oma, pimeämpi puolensa. Sanotaan, että takahuoneiden hämärissä kulmissa, kaukana asiakkaiden katseista, valmistettiin sekoituksia, joita ei kirjattu virallisiin kirjoihin. Olivatko ne salaisia nuoruuslähteitä, kiellettyjä rauhoittavia vai kenties jotain, mitä ei voida edes nimittää? Kiertää huhuja, että tietyt Helsingin vaikutusvaltaiset suvut kävivät täällä vain tiettyinä kellonaikoina, hakeakseen jotain, mitä ei kysytty ääneen. Apteekki oli kaupungin luottamusinstituutio, paikka, jossa salaisuudet pysyivät lukittuina yhtä tiukasti kuin myrkkykaapit. Voitte kuvitella sen jännityksen: kuiskaus tiskin yli, pieni ruskea pullo käteen ja nopea poistuminen sateiseen helsinkiläiseen iltaan.
Nyt, kun katsotte tätä julkisivua uudestaan, näettekö tekin sen? Sen hiljaisen todistajan, joka on nähnyt kaupungin muuttuvan ympärillään. Bulevardi on jatkanut kulkuaan, muoti on vaihtunut ja hevoset autoiksi, mutta tämä paikka on säilyttänyt sielunsa. Kehotan teitä, kun astutte sisään, älkää vain ostako jotain, vaan pysähtykää hetkeksi. Kuunnelkaa, miltä menneisyys kuulostaa. Tunnustakaa, että olemme vain pieni osa tätä jatkumoa. Olkaa hyvä ja seurakaa minua, jatketaan matkaamme kohti seuraavaa Helsingin salaisuutta, mutta muistakaa: joskus parhaat lääkkeet eivät löydy reseptistä, vaan historiasta ja uteliaisuudesta.
