Molly Malone's

(Opas pysähtyy Molly Malone’s -pubin eteen, kääntyy ryhmää kohti ja hymyilee pienesti, samalla kun hän viittoo ympärillä olevaa Dublinin vilinää.) Katsokaas ympärillenne. Kuulkaa tuo kaupungin syke, tuo jatkuva liikenteen kohina ja ihmisten puheensorina. Me olemme nyt Dublinin sydämessä, paikassa, jossa nykypäivä ja menneisyys eivät vain kohtaa, vaan ne kietoutuvat toisiinsa kuin vanha villapaita. Täällä, Molly Malone’sissa, ei ole kyse pelkästään oluesta tai turistimagneetista, vaan tästä paikasta huokuu jotain paljon syvempää. Se on se Dublinin sielu, joka on yhtä aikaa itsepäinen, huumorintajuinen ja hieman melankolinen. Kun astumme sisään, jätämme taaksemme tämän kiiltävän kaupungin ja siirrymme maailmaan, jossa puu narskuu jalkojen alla ja ilma on sakeana tarinoista, joita on kerrottu tässä samassa kulmassa jo sukupolvien ajan. Mutta kuka oikeastaan oli tämä Molly Malone? Jos menemme historian syvään päätyyn, emme löydä yhtä ainoaa henkilötodistusta tai syntymäkirjaa, joka vahvistaisi hänen olemassaolonsa. Ja siinä piilee koko juttu. Molly ei ole vain ihminen, vaan hän on symboli. Hän edustaa Dublinin kadukauppiaita, niitä tuhansia nimettömiä naisia ja miehiä, jotka taistelivat selviytymisestään kaupungin mukulakivillä sata ja kaksisataa vuotta sitten. Kuvitelkaa itsenne 1700-luvun Dubliniin: kapeat kujat, sumuinen ilma ja huudot, kun kalakauppiaat myivät tuoreita simpukoita ja kaloja suoraan koreistaan. Se oli kovaa elämää, täynnä kurjuutta mutta myös uskomatonta yhteisöllisyyttä. Mollyn hahmo kantaa mukanaan tätä kaupungin työväenluokan historiaa, sitä periksiantamatonta henkeä, joka teki Dublinista sen, mitä se on tänään. Tämän historian päälle on rakentunut myytti, jota jokainen dublinilainen tuntee. Legenda kertoo nuoresta, kauniista tytöstä, joka myi simpukoita ja kuoli nuorena, kenties kuluttaen terveytensä työhön tai sairastuen epidemiaan. Mutta tarina ei pääty kuolemaan. Sanotaan, että Mollyn haamu kulkee yhä kaupungin kaduilla, etsien kadonnutta rakkauttaan tai kenties vain uutta asiakasta simpukoilleen. Tämä tarina on muuttunut lähes pyhäksi hymniksi, jonka jokainen täällä osaa hymätä. Se on tapa, jolla kaupunki pitää huolta muistoistaan. Kun seisomme täällä, voitte melkein tuntea sen viileän merituulen ja kuulla kaukaisen huudon, joka kutsuu teitä ostamaan ”cockles and mussels”. Se on se maaginen rajan veto todellisuuden ja legendan välillä, joka tekee tästä paikasta niin erityisen. Nyt, kun olemme hionneet historian puoleen, ehdotan, että siirrymme sisälle. Mennään katsomaan, löytyykö täältä vielä joku, joka muistaa Mollyn salaisuudet, ja otetaan itsellemme kunnon Guinness. Mutta ennen kuin astumme kynnyksen yli, katsokaa vielä kerran noita katuja. Pysähtykää hetkeksi ja miettikää, kuinka monta tuntematonta tarinaa näiden kivien alla vielä lepää. Dublin ei paljasta kaikkea kerralla, se vaatii kärsivällisyyttä ja hyvän seurueen. Joten, olkaa hyvä ja tulkaa kanssani, sukellamme sisään Dublinin lämpöön ja annamme kaupungin kertoa meille loput.