Aleksanteri II

*(Opas pysähtyy patsaan eteen, ottaa pienen tauon ja katsoo ryhmää lämpimästi, mutta arvokkaasti. Hän elehtii kädellään ympäröivää tilaa.)* Katsokaa tätä miestä. Seisoimme tässä keskellä kaupungin sykettä, mutta jos suljette silmänne hetkeksi, voitte melkein kuulla hevosten kavioiden kopinan mukulakivillä ja nähdä raskaita samettiviittoja liehvän tuulessa. Tässä kohdassa historia ei ole vain tekstiä oppikirjassa, vaan se on läsnä tässä pronssissa ja kivessä. On jotain pysäyttävää siinä, miten Aleksanteri II katsoo meitä – ikään kuin hän tarkkailisi, mihin suuntaan tämä maa, jota hän kerran hallitsi, on lopulta kulkenut. Tunnetteko tekin sen tietyn jännitteen ilmassa? Se on se hienovarainen ristiriita keisarillisen loiston ja pohjoisen melankolian välillä, joka määritteli tämän aikakauden. Mutta kuka tämä mies oikeastaan oli meille? Aleksanteri II ei ollut mikä tahansa tsaari. Hänet muistetaan usein ”vapauttajana”, ja se ei ole vain kaunis sana. Hän oli mies, joka uskalsi haastaa vanhan maailman jäykkyyden. Hän toi meille säätyläisten oikeuksia, kieliä ja sellaista itsemääräämisoikeutta, joka loi pohjan sille, mitä me kutsumme nykyään suomalaisuudeksi. Kuvitelkaa se hetki, kun hän allekirjoitti säädöksiä, jotka antoivat meille mahdollisuuden hengittää vapaammin. Se oli vaarallista peliä; hän tasapaili Venäjän hovin konservatiivisten voimien ja meidän täällä pohjoisessa kaipaamamme uudistuksen välillä. Hän oli strategikko, joka ymmärsi, että valtaa ei pidetä vain raudalla, vaan myös luottamuksella. Se oli kultaista aikaa, jolloin tuntui, että järki ja edistys voisivat voittaa itäisen despotian. Tämän kaiken keskellä kuitenkin liikkuu varjoja ja myyttejä, joita ei löydy virallisista arkistoista. Sanotaan, että Aleksanteri II koki syvää yksinäisyyttä valtansa huipulla, ja että hänellä oli salaisia kunnioituksia pohjoisen kansojen sitkeyttä kohtaan. Kiertää tarina, että hän näki meissä jotain sellaista puhtautta ja rehellisyyttä, jota hän ei löytänyt Pietarin hovintikamoin hovimuodollisuuksista. On myös puhuttu hänen traagisesta kohtalostaan – siitä, miten mies, joka yritti vapauttaa miljoonia, kohtasi lopulta oman kohtalonsa pommilla Pietarin kadulla. Se on melkein runollisen julmaa: uudistaja, joka surmattiin juuri silloin, kun hän oli lähellä suurinta voittoaan. Tämä patsas ei siis esitä vain hallitsijaa, vaan myös miestä, joka tiesi olevansa yksin taistelussaan aikaa vastaan. Nyt, kun katsotte häntä vielä kerran, älkää nähneet vain metallia. Näkää mies, joka seisoo kahden maailman välissä. Hän on muistutus siitä, että historia ei ole suora viiva, vaan sarja rohkeita päätöksiä ja traagisia sattumuksia. Kun me jatkamme matkaamme eteenpäin, ottakaa tämä tunnelma mukaan. Mietikää, mitä meidän aikamme hallitsijat ja vaikuttajat sanovat meistä sadan vuoden päästä. Mutta nyt, kävelkää kanssani hieman eteenpäin, niin paljastan teille seuraavan salaisuuden, joka kätkeytyy noiden kulman takana olevien rakennusten varjoihin. Olkaa hyvä, tulkaa perään.