Fredrik Pacius

*(Opas pysähtyy patsaan eteen, ottaa rennon asennon ja katsoo ryhmää hymyillen. Hän elehtii kädellään ympäröivää kaupunkimaisemaa.)* Katsokaa ympärillenne. Me seisomme tässä keskellä Helsingin sykettä, missä raitiovaunujen kilinä ja ihmisvirrat kohtaavat. Mutta jos me vain pysähdymme hetkeksi ja suljemme silmämme, me voimme melkein kuulla jotain muuta. Voimme kuulla kaukaisia viuluääniä ja orkesterin virityksen, joka kaikuu 1800-luvun hämärissä salongeissa. Tässä edessämme on mies, jonka nimi on kirjoitettu Suomen musiikkihistoriaan kultaisin kirjaimin, mutta jonka kasvot ovat monelle vain pronssinen hahmo kaupunkikuvassa. Fredrik Pacius. Hän ei ollut vain säveltäjä, hän oli mies, joka antoi nuottimuodon koko kansakunnan heräämiselle. Tervetuloa matkalle aikaan, jolloin Helsinki oli vielä pieni kaupunki, mutta täynnä valtavia unelmia. Pacius saapui tänne Helsinkiin 1820-luvulla, ja miettikää nyt, millainen maailma tämä oli. Suomi oli tuolloin nuori suuriruhtinaskunta, etsimässä omaa identiteettiään Venäjän ja Ruotsin välissä. Pacius oli koulutukseltaan saksalainen, mutta hänellä oli kyky nähdä ja kuulla jotain sellaista, mitä muut eivät vielä tienneet. Hän ei vain kirjoittanut musiikkia, vaan hän loi pohjan sille, mitä me kutsumme taidemusiikiksi täällä pohjolassa. Hän perusti ensimmäisen musiikkiseuran ja opetti ihmisille, että musiikki ei ole vain viihdettä, vaan se on kieli, jolla voidaan kertoa yhteisestä kohtalosta. Ja sitten tuli se hetki, kun hän sävelsi Maamme-laulun sävellyksen. Se ei ollut vain kappale, vaan se oli sähköisku. Se oli ensimmäinen kerta, kun suomalaiset tunsivat kuulivansa yhteen jonkin suuremman, harmonisen kokonaisuuden alla. Pacius toi Euroopan suurten kaupunkien loiston ja romantiikan suoraan tänne harmaaseen Helsinkiin. Mutta tiedättekö, mikä Paciuksen kohdalla on se mielenkiintoisin ja ehkä hieman melankolinen puoli? Hän oli ikuisesti kaksi maailmaa välissä. Vaikka hänestä tuli suomalaisen musiikin isä, hän oli syntyjään saksalainen ja tunsi itsensä usein ulkopuoliseksi. Kiertää huhuja ja tarinoita siitä, kuinka hän kamppaili tunnustuksen ja yksinäisyyden kanssa. On sanottu, että hänen musiikissaan asuu tietty kaipuu, ikävä johonkin kaukaisempaan tai saavuttamattomaan. Tämä on se Paciuksen salaisuus: se, että kansallisyyden rakentaja oli itse kosmopoliitti. Hän ei rakentanut muureja, vaan siltoja. Kun katsotte tuota patsasta, älkää nähneet vain arvokasta herrasmiestä, vaan miehen, joka uskalsi rakastaa tätä maata ja sen kieltä, vaikka se ei ollut hänen oma. Hän antoi meille äänen silloin, kun meillä ei ollut vielä sanoja. Nyt, kun me jatkamme matkaamme eteenpäin kaupungin sykkeeseen, haluan teitä pyytämään yhtä asiaa. Kun te seuraavan kerran kuulete Maamme-laulun tai astutte johonkin Helsingin konserttisaliin, muistakaa tämä hetki. Muistakaa, että kaikki tämä alkoi yhdestä miehestä, joka uskoi nuottiviivastojen voimaan. Pysähtykää vielä hetkeksi, katsokaa Paciusta vielä kerran ja miettikää, mitä te itse toisitte maailmaan, jos teillä olisi rohkeutta luoda jotain täysin uutta. Olkaa hyvät ja seuraatte minua, me suunnataan seuraavaan kohteeseemme, mutta pidetään tämä sävel vielä hetken mielessä.