Luku 1
*(Opas pysähtyy Peltolantorin eteen, katsoo ympärilleen ja elehtii ryhmää lähemmäs. Hän puhuu rauhallisesti, mutta intohimolla, välillä pitäen lyhyitä taukoja antaen ympäristön puhua.)*
Katsokaapa tätä. Tässä me nyt seisomme, keskellä kaupungin sykettä, mutta jos vain suljette silmänne hetkeksi ja kuuntelette, niin tuo autojen humina vaihtuu hitaasti johonkin muuhun. Tunnetteko sen? Se on kostean maan tuoksu ja kaukaisten hevosten kavioiden kopina. Peltolantori ei ole vain risteys tai levähdyspaikka, vaan se on kuin kaupungin muistiin kirjoitettu sivu, joka on lähes pyyhkiytynyt pois. Tämä paikka on toiminut vuosisatojen ajan solmukohtana, jossa maailmat ovat kohdanneet: maaseudun hiljaisuus on täällä törmännyt kaupungin kiireeseen. On jotain pysäyttävää siinä, miten moderni asfaltti yrittää peittää alleen historian, mutta silti tämä paikka tuntuu hengittävän vanhaa aikaa.
Jos menemme syvemmälle historiaan, niin Peltolantori on ollut aikanaan elintärkeä valtaväylä. Ennen kuin meillä oli nykyiset leveät tiet, tämä oli se paikka, jonne peltolaiset ja kauppiaat toivat tuotteensa myytäväksi. Kuvitelkaa itsenne sataan vuoteen taaksepäin: täällä on ollut valtavia markkinahuminoita, puukärryjä täynnä viljaa ja tuoreita juureksia, ja ilmaa on täyttänyt kovaääninen tinkiminen. Tämä ei ollut vain kauppapaikka, vaan sosiaalinen keskus, kaupungin olohuone, jossa uutiset liikkuivat nopeammin kuin missään muualla. Täällä on solmittu liittoja ja riideltäyty aikaisemmin kuin osaisimme kuvitellakaan. Jokainen kivi ja jokainen kulma on nähnyt sukupolvien vaihtuvan, ja vaikka rakennukset ympärillä ovat vaihtuneet, lantorin sielu on pysynyt samana. Se on ollut portti, jonka kautta maaseutu on ruokkinut kaupunkia ja kaupunki on tuonut maailman uutiset pellojen reunalle.
Mutta kuten jokaisella vanhalla paikalla, myös täällä on omat salaisuutensa. Paikalliset vanhat kertovat, että lantorin alla kulkee vanhoja, unohdettuja kellareita ja mahdollisesti jopa salakulkureittejä, joita käytettiin salakuljetuksiin tai pakoihin levottomien aikojen aikana. On sanottu, että tiettyinä öinä, kun kaupunki hiljenee ja sumu nousee maasta, täällä voi kuulla kaukaisia ääniä – kuin kaiun menneistä markkinoista tai kuiskausten, joita ei pitänyt koskaan kuulla. Onko kyse vain mielikuvituksesta vai onko täällä jokin energian keskittymä, joka kieltäytyy päästämästä irti historiastaan? Monet uskovat, että Peltolantori on kaupungin henkinen ankkuri, paikka, jossa menneisyys ja nykyisyys limittyvät tavalla, jota emme täysin ymmärrä.
Nyt kun me olemme tässä hetkessä, haluaisin, että katsotte vielä kerran ympärillenne. Miettikää kaikkia niitä tuhansia ihmisiä, jotka ovat seisoneet juuri tässä samassa kohdassa ennen teitä. Heillä oli omat huolensa, unelmansa ja kiireensä, aivan kuten meilläkin. Peltolantori muistuttaa meitä siitä, että me olemme vain lyhyt osa tätä jatkumoa. Kun me jatkamme matkaamme eteenpäin, ottakaa tämä tunne mukananne. Seuraavan kerran kun kuljette täältä läpi, älkää vain kiirehtikö, vaan pysähtykää hetkeksi. Antakaa historian kuiskausten tulla lähelle. Kiitos, että kuljitte tämän pienen aikamatkan kanssani.
