Kitty's Public House

*(Opas pysähtyy oven eteen, kääntyy ryhmän puoleen ja hymyilee ilkikurisesti. Hän elehtii kädellään sisäänpäin, missä hämärä valaistus ja puun tuoksu ottavat vastaan.)* Katsokaa ympärillenne. Tunnetteko te tämän ilman? Se ei ole vain vanhaa puuta ja pölyä, vaan se on kerrostunutta historiaa, hikeä ja salaisuuksia. Tervetuloa Kitty’s Public Houseen. Kun astumme tänne sisään, me emme vain vaihda huonetta, vaan me hyppäämme ajassa taaksepäin. Unohdakaa hetkeksi ulkopuolinen maailma, ne turistibussit ja kiiltävät kauppakeskukset. Täällä, näiden seinien sisällä, aika hidastuu. Täällä on se tietty, rosoinen tunnelma, joka on tyypillinen vanhoille pubiille: se on turvasatama, jossa jokaisella kulmalla on tarina ja jokaisella naarmulla tiskiin on oma muistonsa. Täällä on aina tuntunut siltä, että kuka tahansa on tervetullut, kunhan hänellä on tarina kerrottavanaan. Mutta mennäänpä syvemmälle. Kitty’s ei ole syntynyt tyhjiössä, vaan se on osa tätä kaupungin sykettä, jota on lyönyt jo vuosisatoja. Kuvitelkaa tämä paikka aikana, jolloin katuvalot olivat vielä kaasulamppuja ja hevoskärryt kolisivat mukulakivillä ulkona. Pubit olivat tuolloin paljon enemmän kuin vain paikkoja juoda; ne olivat kaupungin hermokeskuksia. Täällä solmittiin kauppoja, täällä jaettiin tiedot ja täällä suunniteltiin kapinoita. Kitty itse, tuo legendaarinen nainen, jonka nimi loistaa oven yläpuolella, oli nainen, joka tiesi kaiken. Hän ei ollut vain majatalon pitäjä, vaan hän oli tämän korttelin epävirallinen kuningatar. Hän hallitsi tilaansa rautaisella otteella, mutta sydämellä, joka sykkii yhteisölle. Kitty tiesi, kuka oli velkaa, kuka rakasti ketä ja kuka kantoi mukanaan jotain, mitä ei olisi pitänyt. Ja tässä kohtaa me pääsemme siihen, mikä tekee tästä paikasta todella erityisen. Kuten jokaisella kunnon pubilla, myös Kitty’sillä on omat myyttinsä. Sanotaan, että täällä on olemassa salaisuuksia, jotka eivät ole koskaan päätyneet historiankirjoihin. Joidenkin mukaan täällä on ollut salaisia kulkuväyliä, joita käytettiin aikojen saatossa välttämään viranomaisia tai kuljettamaan kiellettyä tavaraa. Mutta kaikkein sitkein elävä tarina liittyy Kittyyn itseensä. Sanotaan, että hän ei koskaan täysin lähtenyt. Monet vakioasiakkaat vannovat, että hiljaisina iltoina, kun viimeisetkin vieraat ovat poistuneet, täällä kuuluu vieläkin hiljaista naurua taipäin kuulee kengän kopinaa puulattialla. Onko se vain mielikuvitusta vai kenties historian kaikuja, jotka kieltäytyvät vaikenemasta? Ehkä Kitty vain valvoo, että täällä pidetään edelleen kunnioitus historiasta. Nyt, kun olette kuulleet tämän, haastan teidät. Älkää vain katsoko ympärillenne, vaan tuntekaa tämä paikka. Tilatkaa itsellenne juoma, istukaa hetkeksi noihin kuluneisiin tuoleihin ja kuvitelkaa, kuka istui niissä sata vuotta sitten. Mitä he keskustelivat? Mitä he pelkäsivät ja mitä he toivoivat? Historia ei ole vain päivämääriä kirjassa, vaan se on juuri tätä: tunnetta, tuoksua ja yhteisöllisyyttä. Olkaa hyvät, nauttikaa tunnelmasta ja katsokaa, ehkä Kitty itse päättää kuiskailla teille jonkin salaisuuden tänään. Tervetuloa nauttimaan!