Luku 1
(Opas pysähtyy, vetää syvään henkeä ja elehtii kädellään ympäröivää maisemaa. Äänensävy on kutsuva, rauhallinen ja hieman salaperäinen.)
Katsokaas ympärillenne. Tervetuloa Kanervankulmaan. Pysähtykää hetkeksi ja vain kuunnelkaa. Huomaatteko, kuinka kaupungin kohina vaimenee ja korvautuu tuon havupuiden suhinalla ja kiven kolinalla? Täällä ilma tuntuu erilaiselta, ikään kuin aika olisi hidastanut kulkuaan. Kanervankulma ei ole vain paikka kartalla, vaan se on eräänlainen luonnon oma kuiskaus keskellä kiirettä. Täällä, missä kanervat levittäytyvät pehmeänä mattona ja vanhat puut vartioivat polkuja, on jotain pysyvää. Se on sellainen paikka, johon ihminen palaa, kun hän haluaa löytää takaisin itseensä tai kenties kohdata jotain sellaista, mitä ei voi kirjoittaa oppikirjoihin. Tunnukaa tuo tuoksu, se on maan ja historian sekoitus.
Jos katsomme tätä maisemaa historian silmin, niin meidän on kyettävä näkemään näiden puiden läpi. Täällä on kuljettu vuosisatoja. Ennen kuin asfaltti ja betoni ottivat vallan, tämä kulma on ollut osa laajempaa verkostoa, jossa luonto ja ihminen ovat eläneet tiukassa symbioosissa. Täällä on kulkenut paimenia, metsästäjiä ja ehkäpä myös salaisia viestinviejiä. Kun mietitään alueen geologiaa ja maaperää, huomataan, että Kanervankulma on säilynyt eräänlaisena saarekkeena. Se on vastustanut kaupungistumisen painetta, kuin se olisi itsepäisesti päättänyt pitää kiinni juuristaan. Historiallisesti tällaiset kulmat ovat olleet tärkeitä taukopaikkoja ja suojapaikkoja. Täällä on levätty raskaan työpäivän jälkeen ja kenties suunniteltu tulevaisuutta, kun maailma ympärillä on muuttunut peruuttamattomasti. Jokainen kivi täällä on nähnyt sukupolvien vaihtuvan, mutta kanervat ovat pysyneet samoina.
Mutta kuten jokaisella vanhalla paikalla, myös Kanervankulmalla on omat salaisuutensa. Paikalliset kertomukset viittaavat siihen, että täällä on joskus koettu asioita, joita järki ei täysin selitä. On puhuttu hämärän hetkistä, jolloin metsän rajassa on nähty hahmoja, jotka katoavat sekunneissa tuulenvireeseen. Jotkut sanovat, että Kanervankulma on portti johonkin toiseen aikaan, tai että täällä asuu muistonvartija, joka valvoo, ettei luonnon rauhaa rikota. Ehkä kyse on vain mielikuvituksesta, mutta kun seisotte täällä yksin hämärässä, tunnette sen pienen väreilyn ilmassa. Se on se mystiikka, joka tekee tästä paikasta erityisen. Se on muistutus siitä, että maailma on suurempi kuin meidän arkemme ja että luonnossa asuu voimia, jotka eivät noudata ihmisen sääntöjä.
Nyt kun olemme kulkeneet tämän polun ja kuunnelleet historian ääniä, haluan antaa teille pienen tehtävän. Kun jatkatte matkaanne, älkää vain kävelkö, vaan yrittäkää löytää se yksi kohta, jossa tunnette olevanne täysin osa tätä maisemaa. Etsikää se kivi tai se puu, joka puhuttelee juuri teitä. Kanervankulma ei paljasta kaikkia salaisuuksia kerralla, vaan se vaatii kärsivällisyyttä ja hiljaisuutta. Kiitos, että kuljitte tämän pätkän kanssani. Jättäkää paikka niin kauniina kuin löysitte sen, jotta myös seuraava kulkija voi löytää täältä saman rauhan, jonka me tänään koimme. Olkaa hyvät, jatkakaa matkaa, mutta pitäkää Kanervankulman kuiskaus mielessänne.
