Arktikum

(Opas pysähtyy Arktikumin vaikuttavan lasiseinän eteen, ottaa kevyen askeleen eteenpäin ja katsoo vieraita hymyillen. Ääni on rauhallinen, mutta innostunut.) Katsokaas tätä rakennusta. Se ei ole vain museo, vaan se on kuin jäävuori, joka on noussut keskelle Rovaniemen maisemaa. Tunnetteko te sen viileyden ilmassa, vaikka olisimme sisällä? Kun astumme tänne, me emme vain siirry huoneesta toiseen, vaan me matkaamme ajassa ja tilassa. Arktikum on suunniteltu heijastamaan pohjoisen luonnetta: se on pelkistetty, valoisa ja hieman mystinen. Täällä valo ja varjo leikkivät samalla tavalla kuin revontulet taivaalla tai kaamosyön pimeys. Hengittäkää syvään. Tässä hetkessä me jätämme taaksemme kiireen ja astumme maailmaan, jossa luonto on aina ollut se suurin voima ja ihminen vain sen nöyrä vieras. Mutta mennäänpä syvemmälle, historian hämäriin. Tämä paikka kertoo tarinan selviytymisestä. Kun katsotte näyttelyitä, muistakaa, että pohjoinen ei ole koskaan ollut helppo paikka asua. Täällä historia ei ole vain vuosilukuja kirjoissa, vaan se on kirjoitettu jään, lumen ja kiven pintaan. Ajatelkaa saamelaisia, pohjolan alkuperäisväestöä, joiden elämä on rytminyt porojen vaellusten ja vuodenaikojen mukaan kauan ennen kuin karttoihin piirrettiin valtioiden rajoja. He ymmärsivät luonnon kielen. Sitten tulivat tutkimusmatkailijat, ne rohkeat tai kenties hullut sielut, jotka lähtiivät tuntemattomaan, etsimään pohjoisnapaa ja kartoittamaan maailman ääriä. He taistelivat pakkasta ja yksinäisyyttä vastaan, usein vain pienen kompassin ja uskon varassa. Arktikum kietoo nämä kohtalot yhteen ja näyttää meille, miten ihminen on sopeutunut äärimmäisyyksiin ja miten tämä karu ympäristö on muovannut meistä sitkeitä. Tiedättekö, jokaisella paikalla on myös salaisuutensa, ja täällä se liittyy valoon ja pimeyteen. On sanottu, että pohjoisen valo ei ole vain fysikaalinen ilmiö, vaan se on silta näkyvän ja näkymättömän maailman välillä. Vanhat legendat kertovat revontulista kettu, joka pyyhkäisee häntäänsä lumen yli ja sytyttää taivaan palamaan. Mutta on myös puheenjohteita siitä, miten kaamosyön hiljaisuus voi saada ihmisen kuulemaan asioita, joita ei pitäisi kuulla. Täällä Arktikumissa meidän on hyvä kysyä itseltämme, mitä me oikeastaan näemme, kun katsomme pimeyteen. Onko se pelkoa vai onko se kunnioitusta? Se on se mystinen pohjoisen veto, joka on houkutellut ihmisiä tänne tuhansia vuosia, vaikka järki olisi sanonut, että täällä ei voi elää. Nyt, kun olemme käyneet läpi historian ja myytit, kutsun teidät tutkimaan näitä tiloja omilla aisteillanne. Kävelkää hitaasti, pysähtykää katsomaan niitä pieniä yksityiskohtia ja antakaa pohjoisen hengittää teidän läpi. Kun poistutte täältä, huomaatte varmaan, että maailma näyttää hieman erilaiselta. Ehkä teistä tulee osa tätä pohjoisen tarinaa. Olkaa hyvä, tutustukaa rauhassa, ja jos mieleenne tulee kysymyksiä niistä suurista mysteereistä, minä olen täällä auttamassa teitä löytämään vastaukset. Tervetuloa kokemaan pohjolan sielu.